keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tehiksen häiriötreenit

Olimme Tiinan kanssa suunnitelleet tehikselle häiriötreenit. Valitsimme neljä liikettä ja molemmat mietimme häiriön jokaiseen liikkeeseen, eli tehtäviä oli koirakoille yhteensä kahdeksan.

Noudon palautuksessa ihmishäiriköt ympäröivät minut, kun olin heittänyt Felixille kapulan ja se lähti palaamaan. Felix tarjosi ystävällisesti kapulaa kaikille ihmishäiriköille vuorotellen, kunnes kutsusta löysi oikeaan paikkaan vierelleni. Toisellakaan kerralla ei oikea ihminen löytynyt heti, kolmannella toistolla käsiavulla tuli sitten jo minun sivulle ihmisistä huolimatta. Toisessa harjoituksessa kapulaa palautettaessa häiriökoira teki luoksetuloa n. 10 metrin matkan päässä. Tässä ei ollut ongelmia.

Tunnarissa tehtiin ensin niin, että tunnarit olivat maassa istuvan ihmisen jalkojen juuressa. Onnistui kivasti. Sitten laitettiin tunnarit maassa makaavan ihmisen selkään. Se olikin vaikeaa ja ensin palautui väärä. Uusi yritys ja nyt löytyi heti oikea. Toisessa harjoituksessa tunnarit olivat lelujen ja ihmisten keskellä, ihmiset asettelevat kämmenet vielä häiriöksi lelujen joukkoon. Ensimmäisellä kerralla tuli oikea, joten en ottanut nyt toistoa.

Ohjatussa oli ensin hölmö liikkuri, joka vei kapulat väärässä järjestyksessä. Autoin Felixin merkille ja lähetin siitä, haki hyvin oikean. Tosin kapulan suuhun ottaminen oli vähän hankalaa, kun olikin yllättäen totuttua isompi kapula, mutta sieltä se kapula kuitenkin minulle palautui. Toisessa harjoituksessa noudettavan kapulan vieressä oli leluja ja ihmisiä. Taas kohteliaana koirana Felix tarjosi kapulaa kaikille ihmishäiriköille, jos he vaikka olisivat sen halunneet, mutta kun vastakaikua ei tullut, palautti kapulan kuitenkin minulle. Toistolla toi sen sitten heti minulle, oli varmaan ensimmäisen kerran perusteella todennut, ettei muut sitä ilmeisesti halua.

Kaukokäskyissä koiran eteen asettui ihminen, joka teki koiran ohjaajan käskyjen mukaisesti kaukojen vaihtoja. Felix yritti kurkkia sieltä ihmisen takaa, hämmentyi vähän ja tuli eteenpäin. Saatiin sitten kuitenkin muutama onnistunut toisto. Hölmö liikkuri sitten palasi paikalle. Liikkurilta tippui koiralle käskyjä annettaessa tavaroita ympäriinsä ja Felix oli yhtenä kysymysmerkkinä. Menin vähän lähemmäksi ja saatiin onnistuneita toistoja. Kaukokäskyt on meillä vielä aika lailla kesken ja häiriöt olikin niissä sitten erityisen vaikeita.

Kivat ja erilaiset treenit !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti