maanantai 21. huhtikuuta 2014

Tehiksen ja HOTin kisaharkka

HSKH tehis ja HOT ovat nyt keväällä järjestäneet yhteisiä kisaharkkoja, vuorotellen molempien paikkakunnalla. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun päästiin Felixin kanssa mukaan. Harmillisesti aikaisempien kohdalla aikataulut eivät ole minulle sopineet.

Tänään kisaharkka oli Vuokkoset Areenalla eli tutussa hallissa. Aina on kuitenkin normaali treenejä jännempi tilanne, kun paikalla on myös itselle vierasta porukkaa. Kivasti sai siis oiken kokeen jännityksen itselle kehitettyä.

Ensin paikallaolot. Felixille jätin istumiseen taas nenänamin, joten istui hienosti. Paikallamakuussa pyysin pään maahan ja teki maahanmenon oikein. Treenikaverit kertoivat, että ensimmäisen liikkurihäiriön aikana siirsi pään toisen tassun päälle. Sitten toisen liikkurihäiriön kohdalla eli noin 3,5 minuutti makuuta takana, nosti pään kokonaan ylös. Arvasinkin, että neljä minuuttia on vielä aika haastava, mutta halusin silti kokeilla.

Yksilösuoritusvuoro oli meillä numero kuusi. Kaikilla oli aikaa ottaa viisi liikettä, jotka arvottiin aamulla. Meille tuli tunnari, ohjattu, ruutu, luoksetulo ja hyppy. 

Tunnarissa oikea kapula oli toinen oikealta ja heti kun tuli sen kohdalle, nosti ja toi varmasti. Vähän vino perusasento lopussa. Ohjattu hyvin, annoin normaalia voimakkaamman suunta-avun kädellä varmistaakseni onnistumisen. Ruudussa vähän hidas seiso-käskyyn reagoiminen ja pientä haistelua ruudussa. Lopussa hieno sivulletulo! 

Luoksetulosta olin jo etukäteen treenikaverin kanssa miettinyt, että jos meinaa ennakoida pysähdystä, annan tulla läpi. Ja jos ei tule, tehdään liike niin monta kertaa, että tulee. Felix hidasti ensimmäisen merkin kohdalla, mutta kun käskyä ei tullut (hyvä minä, että tajusin olla hiljaa), tuli loppuun saakka. Mahtavaa! Kyllä ne korvat tässäkin liikkeessä alkaa löytyä! Loppuun hyppy, se meni ihan ok. Liikkeiden välissä meillä on edelleen kovasti tekemistä, Felix katselee ympärilleen eikä ole niin kuulolla, kun haluaisin.

Video löytyy täältä.

Kokeilin ensimmäistä kertaa palkata koemaista suoritusta maksapasteijalla. Näytin sen ennen kehään menoa ja palkkasin sillä verryttelyssä, joten Felix tiesi sen olemassaolosta. Halusin kokeilla, meneekö vireet liian kattoon tästä superpalkasta. Ei mennyt ainakaan tällä kertaa, vaan Felix teki kaiken hienosti omalla tasollaan.

Tosi kiva treenit! Iso kiitos kaikille mukana olleille!

Saatiin tänään kisaharkassa myös uudet "heimovaatteet", kuten Tiina niitä niin osuvasti kutsui. 



sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Triplasti tokoa

Tiistaina kisakurssilla. Tällä kertaa aiheena oli kansainväliset kokeet ja niinpä meidät jaettiin eri maiden joukkueisiin ja käskytys oli osittain ruotsiksi, osittain englanniksi. Jännä, miten vieras kieli toimii kyllä ihan häiriönä ohjaajalle.

Liikkeet kahdessa osassa. Palkkailin Felixiä kehässä aika paljon. Ohjatussa noudossa olisi pitänyt auttaa, mutta kun en auttanut, lähti sitten keskikapulalle. Kävin sitten ihan näyttämässä oikean kapulan, jonka jälkeen toki toi sen. Itse vähän takkuilin kohdassa jos toisessa, kun jäin miettimään, että mitäs tässä nyt oikein käskytettiinkään. Felix pysyi kuitenkin iloisena koko treenin ajan.

Keskiviikkona tehistreenit. Tällä kertaa ei paikalla sairastumisten vuoksi ollut muita, kuin Mirjami & Kengu ja minä & Felix. Meillä oli siis ruhtinaalliset 1,5 tuntia treeniaikaa. Tehtiin vuorotellen, parissa osassa treeniä.

Ensin ruutua, tarkoituksena palkata oikeasta paikasta. Sitä ei vaan tahtonut löytyä, meni aina reunaan. Pohdittiin hetki ja sitten kokeilin Mirjamin neuvosta lähetystä ruutuun aika läheltä ja odotin, että itse hakisi oikeaa paikkaa ja jos yrittää, siitä palkka. Tämä lähti kivasti toimimaan, vaikka aluksi olin itse ihan liian hidas palkan heittämisen kanssa. Felixillä oli tosi kivaa, sen vire nousi jopa pikkasen turhan korkeaksi ja tuli ääntä. Hyvin alkoi oikea paikka löytyä kuitenkin tällä treenitavalla, tätä jatketaan.

Luoksetuloa. Taas sain yrittää monta kertaa, että sain tulemaan läpi. Sitten kuuntelutreeniä, aika vaikeaa oli. Jätettiin miettimään Kengun ja Mirjamin vuoron ajaksi. Eli tässä tauko.

Sitten ohjattua, kävin näyttämässä oikean kapulan. Nyt oikein kivasti onnistui. Metallihyppy, joka onnistui ja siitä hetipalkka. Vielä luoksetuloa ja tauon aikana oli selkeästi miettinyt. Nyt Felix kuunteli ihan uudella tavalla ja tuli, jos ei pysähtymiskäskyä tullut ja pysähtyi, kun se pysähtymiskäsky taas sitten tuli. Eiköhän se tällä johdonmukaisella treenaamisella ala edistyä se luoksetulokin. Felixillä on siinä kiva vauhti, eikä se onneksi ole kärsinyt näistä treeneistä.

Tänään tehiksen kisaharkassa hommissa. Otettiin sen jälkeen pienet omat treenit. Ensin otin pikkasen seuraamista, tosi kiva asenne. Kaukoja namiheitolla palkaten, hienoja maahanmenoja ja istumisia taaksenpäin. Näitä tein odotustilassa itsekseni. Sitten siirryin kentälle ja siellä Tiina & Tiina auttamassa. Tehtiin taas ohjattua. Ensimmäisessä kävin näyttämässä oikean kapulan. Keskikapulaa hilattiin lähemmäs noudettavaa kapulaa ja taas kävin näyttämässä oikean kapulan. Kolmannella kerralla keskikapula edelleen lähellä, muuten tehtiin normaali ohjattu käskytettynä. Superhieno! Varmasti toi oikean, vaikka häiriökapula oli lähellä. Tiina & Tiina kommentoi, että sekä merkki että muuten asenne ja vauhti ohjatussa on mennyt eteenpäin. Se oli tosi kiva kuulla! Ei tehty muuta, tähän oli hyvä päättää treenit, kun oli hyvä fiilis. Lisäksi oli kauhea nälkä, joten kaikilla meillä oli kiire päästä syömään :D

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Kylmää!

Tänään alkoi kevään HT2-kurssi, jolle päästiin mukaan Felixin kanssa. Hallilla ihmettelin, kun vieraan näköistä porukkaa lappasi sisään. He kertoivat, että tokolijaporukkaa oli ulkokentällä. Jep, olin hyvin lukenut sitten kurssin tiedot.. ei muuta kuin ulkokentälle. Oli sitten pikkasen liian vähän vaatetta päällä, joten aika kylmähän siinä tuli.

Kurssilla oli kuitenkin tosi kivaa. Ensin tehtiin paikkaistuminen. Oli uusi ryhmä, joten jätin Felixille nenänamin, joten pysyi sen avulla hienosti asennossa. Sitten paikkamakuu. Käskin Felixin jostain syystä pää maahan (ajatusvirhe, ei olisi pitänyt uudessa porukassa tätä vaatia). Jäin siksi sitten näkyviin ja Felix piti pään maassa koko kaksiminuuttisen ajan.

Yksittäin merkkiä, jossa häiriötavaraa ympärillä. Ensin Felix toi minulle metallikapulan, sitten ohjatun noudon kapulan. Mun pikku noutaja :D Tein sitten kutsumerkin. Tämän jälkeen merkille lähetys onnistui. Yritin uudelleen ja taas tuli kapulaa takaisin. Näytin merkin ja lähetys, nyt onnistui ja iso palkka. Aika kiva kyllä, kun otti niin innokkaasti metallinkin suuhun :D Vaikkei se ollutkaan tarkoitus.

Yhden tunnarin piilotus lelujen joukkoon. Toi hyvin, vaikka joutui etsimään jonkun aikaa. Toisen kerran oli kartion sisällä, sieltäkin löytyi ja toi hienosti. Nostaa nykyisin tunnarin usein "sikarina". Niin nytkin ja siinä ei sitä tule ehkä purtuakaan niin helposti.

Tehtiin itsekseen yksi metallihyppynouto. Nosti tosi hyvin, palkkasin heti siitä enkä tehnyt uudelleen.

Ympyrässä kaikki koirakot, heitettiin kaikki ohjaajat yhtä aikaa kapulat ja vuorotellen luvan kanssa koirat hakivat omansa. Felix haki kyllä käskystä omansa, mutta selkeästi varovaisemmin, kuin normaalisti, kun joutui odottamaan niin pitkään tuo-käskyä. Toisella kerralla jäi jalkakin jotenkin kapulan päälle ensin jumiin. Vain spanieli pystyy moiseen! Heitin kapulan vielä kerran itsekseen ja toi hyvällä vauhdilla.

Paikallaistumista sivulla häirittynä. Kerran meni maahan, kun käsiohjauksella häirittiin, mutta sitten tsemppasi ja pääsin palkkaamaan. Sama makuulla, oli vaikeampi, mutta parin virheen jälkeen tämäkin onnistui.

Tosi kivat treenit uudessa porukassa! Ensi kerralla osaan sitten pukeutuakin oikein.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kokeen jälkeen korjaavia

Sunnuntaina lähdettiin ensimmäistä kertaa tänä keväänä ulos treenaamaan. Tarkoituksena korjailla kokeessa pieleen menneitä juttuja. Treeniseurana meillä oli Niina ja Niinan supersuloinen 5 kuukautinen cockerinpentu, Tennis nimeltään.

Tein seuraamista. Palataan siinä nyt ihan pentutreeniin, että saisin vahvistettua oikeaa paikkaa. Tiheätä naksuttelua ja namia. Hyvin pysyi paikka näin, tottakai. Luoksetuloa läpi, ei tainnut ennakoida mitään pysähdystä, mutta toisaalta maassa ei ollut merkkejäkään. Stoppeja kiertämällä, tosi hyvin. Zetan jättöjä peruutellen, tämä oli vaikeaa. Turhan vähän tulee näitä tehtyä.

Tosi kiva ja rennot treenit! Kerran Felix oli menossa Tennistä tutkimaan, mutta Niina oli onneksi paikalla ja hääti Felixin pois. Hyvä muistutus mustalle, että olisi parempi siellä kentällä vaan pysytellä sen ohjajaan luona.

Eilen meillä sitten oli viimeinen kerta Pian kurssia. Tämä kerta oli siirretty jonkun agikisan vuoksi pitämättä jääneeltä maanantailta ja olimme siksi nyt Ojangossa ulkona. Paikalle meitä pääsi kolme kurssilaista.

Aluksi paikallaolot yhdessä. Istumisessa Felixillä nenänami. Tässä Pia muistutti, että pitäisi saada koemaisemmaksi se jättö, vaikka nenään jätetään se nami. Totta, sain sählätä vaikka kuinka kauan, että sain sen namin paikalle. Ei se kanna näin kokeeseen saakka. Paikkamakuussa ensin käskytyksiä. Yhdessä Felixillä virhe, muuten tosi hyvin. Keskusteltiin pää maassa / ylhäällä vaihtoehdoista ja lonkka-asennon ottamisesta. Täytyy nyt vielä miettiä, miten tätä treenaan. Pää maassa on aika pitkä tie.

Saimme itse valita, mitä halusimme tehdä tällä kerralla muuten. Halusin ottaa vielä korjaussarjaa kokeeseen liittyen nytkin, niin kuin taisivat muutkin vuorollaan tehdä.

Ensin ohjattu nouto, otettiin suurilla kapuloilla. Hienosti merkille, mutta olisi lähtenyt keskikapulalle siitä. Pysäytin, menin näyttämään oikean kapulan ja lähetin hakemaan. Uusi yritys, nytkin oli vähän omissa ajatuksissa, mutta vahvistuskäskyllä haki oikean.

Hyppy. Taas jäi leikkimään metallin kanssa, ei halunnut ottaa suuhun. Toi kuitenkin lopulta. Tehtiin tarttumisia erikseen, niissä ei ongelmia. Jotenkin se tarttumisongelma liittyy meillä hyppyyn. Juteltiin, että voisin kokeilla siinä namin näyttämistä ennen noutoa ja puukapulan noutoa, metallia sinne väliin. Näitä lähden kokeilemaan.

Lopuksi piti tehdä luoksetulo läpi. No siihenhän jäätiin taas jumiin. Felix tiesi mielestään, mihin piti pysähtyä. Lopulta oli tehtävä yksi niin, että kutsun jälkeen kyykistyin, että tuli läpi saakka. Sen jälkeen yksi vielä kyykistymättä onnistuen. Tässä pitää alkaa nyt tehdä treeniä useimmilla merkeillä ja enemmän läpijuoksuja. Felix on saatava kuuntelemaan, ennakointi on sillä nyt tosi voimakasta.

Nämäkin tosi kivat treenit, tuli paljon hyödyllisiä vinkkejä kotiin vietäväksi!

Oli myös mukava huomata, että nämä meidän ensimmäiset treenit tänä keväänä ulkona sujuivat paljon paremmin, kuin vuosi sitten. Vuosi sitten siirtyminen ulos tuntui todella vaikealta, Felixin keskittyminen jäi silloin halliin ja ei meinannut siirtyä sieltä mukana ulos sitten millään. Nyt ei tuntunut ulos siirtyminen vaikuttavan keskittymiseen ja yhdessä tekemiseen. Kehitystä on siis tapahtunut, ihan mahtavaa.