Ensimmäiset treenit Agimestalla kesän jälkeen. Pestyt matot ilahduttivat, mutta kuuma hallissa on edelleen treenata.
Metallinouto Aijan liikkuroimana. Felix jäi taas arpomaan, ottaako metallin suuhun. Otti kuitenkin ja toi: kehuin tästä, mutta en antanut namipalkkaa. Uusi yritys onnistui paremmin ja siitä tuli namiakin. Tämä tarttumisongelma, etenkin vieraisiin kapuloihin on jatkunut jo jonkin aikaa.
Tunnarissa lähti hyvällä vauhdilla kapuloille, haisteli aika vauhdikkaasti, toi oman ensin laukalla, vaihtaen raviin matkalla. Toi hyvin kuitenkin sivulle saakka, oltaisiinkohan nyt selätetty tuo sivulletulo ongelma tunnarin kanssa. Sivulletulo on nyt lähes koko kesän onnistunut. Palautusvauhdissa olisi parannettavaa, mutta toisaalta en halua ottaa riskiä, että liike menisi rikki.
Zetan pysäytykset suoralla seuruulla, kaikki meni oikein! Hyvin siis kuulolla. Sitten Zetan seuruun kulmat, teki nekin nyt tosi nätisti (tosin ilman merkkejä maassa).
Ruutu lopuksi, ruudussa kahdella ensimmäisellä kerralla alusta. Palkkasin ensin merkistä. Sitten merkiltä ruutuun ja Aija heitti pallopalkan. Uudelleen merkille ja ruutuun ja palkka ruudussa Aijan heittämällä pallolla. Lopuksi vielä alusta pois ruudusta. Ruudussa kuunteli hyvin pysäytyskäskyn ja meni maahan, oli kuitenkin hieman liian reunassa, ruudussa silti. Kävin palkkaamassa ruutuun.
Suunnittelematta vielä muutama kaukojen vaihto, niissä oli aluksi sähläystä, joten helpotin vähän, että saatiin vielä loppuun pari onnistunutta M-S vaihtoa läheltä.
Kivat treenit, kiitos Aijalle seurasta!
Perjantaina lähdenkin sitten HSKH tokoleirille. Ihan ensimmäinen tokoleiri sekä minulle että Felixille. Mukaan reissuun lähtee myös meidän muut spanielit, eli taitaa olla aika vauhdikas reissu edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti