Meillä on Vuokkoset Areenalla kahden kuukauden ajan maanantaisin treenit klo 22-23. Olen kovin iltauninen, joten aika haastava aika minulle lähteä hallille. Felixiä ei onneksi kellonaika haittaa, se on valmiina lähtöön mihin aikaan vaan.
Aluksi seuraamista naksuttelemalla. Yritän hakea tiiviyttä takaisin. Tokokentällä hallissa on peili, sen avulla on tosi kätevää tehdä seuraamisen treeniä.
Merkin vahvistamista pallolla Jessican neuvojen mukaisesti. Heitin pallon Sabinalle, joka laittoi sen merkille. Olin sanomassa vasta virittelysanaa, niin Felix jo lähti. En torunut, olin iloinen, kun oli vahva halu merkille. Toisella kerralla merkin taakse pallo, niin ettei Felix nähnyt, edelleen hyvin ja odotti käskyä. Kolmannella kerralla vietiin vasta ohjatun noudon kapulat, pallo odotti merkin takana piilotettuna. Taas vauhdilla merkille ja ilahtui pallosta. Tosi hyvin se motivoituu ihan liikkumattomastakin pallosta! Sitten liikkeenä, hyvin merkille, hyvin hakemaan oma kapula ja siitä vapautus pallolle. Ihan viimeisenä vielä merkille ja taas lähti tosi hyvin, pallopalkka heittämällä. Tämä treeni tuntuu toimivan ja vievän eteenpäin merkille menon motivaatiota!
Luoksetulon stoppia niin, että Sabina aina palkkasi takana ja Felix sai lähteä siitä vauhdilla takaisin luokseni. Tämä sitten taas ei toiminut :D Felix veti hirveät kierrokset ja alkoi juosta ympäri ämpäri hallia, niin lujaa kun tassuista vaan lähti. Otettiin vielä yksi kerta, ettei lopu rallatteluun ja sain ihan ok pysähdyksen. Näitä ei siis uudelleen.
Kaukoja maahan-seiso takapalkalla. Jätin eteen myös riman, että näen paremmin, jos tulee eteenpäin. Oikein hienot vaihdot näillä apukeinoilla pitkähköllä matkalla. Nyt täytyy vielä vaan pitää apuja ja sitten häivyttää niitä, kun varmuutta alkaa löytyä.
Tein muutamia stoppeja vielä kiertämällä, kun ensimmäinen stoppiharjoitus meni ihan juoksemiseksi. Nämä onnistuivat kivasti.
Makuun jättöjä niin, että käytin peiliä apuna. Tarkoituksena oli puuttua haisteluun: peilistä näin koko ajan koiran. En päässyt kuitenkaan puuttumaan, koska ei haistellut, vaan jäi hienosti jokaisella kerralla.
Lopuksi otettiin paikallamakuu. Jätin kielletyt namit Felixin eteen. Jälleen onnistuneet kaksi harjoitusta! Asenne ja ilme kohdallaan, keskittyneen näköisenä, ei haistelua.
Hyvät treenit, kiitos Sabille seurasta! Vuokkoset Areena on kyllä niin hyvä treenipaikka. Sopiva lämpötila, siellä oli uudet hienot matot ja peilistä on paljon hyötyä treeneissä. Haukkumista oli aluksi paljon muilla kentillä, mutta sekin loppui, kun jäätiin aika pian kutienkin kahdestaan Sabinan kanssa treenaamaan, muut kentät tyhjenivät. Se oli harmi, että ennen meidän vuoroa tokokentällä on kuitenkin agility-vuoro, joten esteiden raahaaminen jatkuu kentän vaihdosta huolimatta.
maanantai 30. syyskuuta 2013
torstai 26. syyskuuta 2013
Cockeritreenit
Agimestassa treenimässä. Pikkutreeniä, niin kuin olen päättänyt Agimestassa ottaa hallin kuumuuden vuoksi.
Seuraamista niin, että Sabina naksutteli. Tehiksen koemaisissa en ollut yhtään tyytyväinen Felixin seuraamisen leviämiseen ja nyt on treenattava sitä oikeaa paikkaa asenteen lisäksi. Felix pystyy tehdä tiivistä seuraamista, pitää vaan nyt olla itse tarkkana. Tehtiin ihan suoraa eteenpäin ja hyvästä paikasta Sabina naksautti ja heitin palkan. Jos leveni, siitäkin sain palautteen ja pystyin huomauttamaan Felixille. Saatiin muutama kiva toisto. Useita toistoja ei tuossa hallissa vaan voi ottaa.
Kaukoja, Sabina takana palkkaamassa ja rima edessä vielä varmistamassa, koska pyrin ottamaan enemmän matkaa. Hieman liikkuu takajalka, mutta vain paikallaan. Kriteerinä oli, että eteenpäin ei saa tulla. En tiedä, miksi olen unohtanut käyttää takapalkkaa, kun sillä saa hyviä toistoja. Juteltiin myös virittämissanasta liikkeeseen, varmaan ei ole tarvetta sitä kuitenkaan vaihtaa, vaikka olin sellaista pohtinut. Nyt saatiin kyllä hienoja vaihtoja! Ehkä kaukot vielä saadaan koeliikkeeksikin asti.
Zetan vaihtoja suoralla, minä en katsonut koiraa vaan Sabina naksautti, jos teki oikein. Nyt olikin sitten istuminen vaikeaa. Tässä kostautui se liian vahva palaute keskiviikkona seisomisesta, nyt tarjosi ihan koko ajan vaan seisomista. Useamman yrityksen kautta saatiin sitten muutama onnistunut.
Vielä otin itsekseni merkin paikkaa tarjoamalla niin, että minä aina vaihdoin paikkaa ja Felixin piti siirtyä vastapäätä. Hyvin! Muutamia seuruun vasemmalle käännöksiä myös.
Lopuksi paikallamakuu Jessican neuvolla, Felix oli hyvin vakavana enkä huomannut, että olisi alkanut haistelemaan. Istuminen pallo edessä, ei tassutellut yhtään.
Kivat treenit, kiitos Sabinalle avusta! Ja kommenteista. Juteltiin siitä, että on kyllä tärkeää, että treenikaveri tietää, mitkä ovat toisen kriteerit ja mitä koira pystyy tekemään. Nyt esimerkiksi pystyin olemaan varma siitä, että seuraamisessa Sabina tietää, miltä sen pitää näyttää, että naksaus tulee.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Koemaiset tehiksessä
Tehiksessä oli viimeiset treenit ulkona ennen halliin siirtymistä. Vuorossa oli koemaiset treenit, Felix oli suoritusvuorossa ensimmäisenä.
Aloitettiin seuraamisella. Vielä ei jaksa pitkiä seuruita, kontakti putoilee, paikka levenee ja käännökset eivät ole tiiviitä. Ei tuntunut hyvältä, eikä näyttänyt hyvältä videollakaan.
Luoksetulossa tuli stopin läpi, pientä hidastusta vain käskyn antamishetkellä. Toisella käskyllä jäi seisomaan, mutta oli jo tosi lähellä. Makuun teki käskystä, sivulle hieman hitaasti. Reagoi lopussa todennäköisesti siihen, että näki varmasti minua harmittavan.
Ruudun merkille lähti kivalla vauhdilla ja pysähtyi käskystä. Hyvin ruutuun, annoin itse taas pysähdymiskäskyn liian aikaisin, mutta pysähtyi ruutuun kuitenkin. Pientä haistelua, kun kävelin kohti, mutta paransi, kun olin lähempänä. Sivulle tuli niin vauhdilla, että annoin toisen käskyn varmistaakseni, ettei meni ohi.
Ruutu
Hyppynoudossa hyppäsi hyvin, pientä sähläystä taas tassuilla metallin kanssa. Miten sen saisi tarttumaan siihen kunnolla! Palautti vähän kummalliseen perusasentoon, oli vähän takanani.
Zetassa kaksi ensimmäistä vaihtoa kivasti, mutta viimeisessä eli seisomisessa lähti kävelemään minun perääni.
Ohjattu nouto ei onnistunut ollenkaan. Merkille hyvin, sitten ihan väärään suuntaan (minun taakse). Sain ohjattua uudelleen merkille, taas lähti siitä haahuilemaan ihan minne sattuu. Kävin näyttämässä kapulan, palasin merkin kautta. Nyt lähti sitten suoraan kapulalle ja toi sen. Huoh.
Kaukot lyhyeltä matkalta, eteni silti. Kaukot on kyllä niin vaiheessa vielä.
Tunnari hyvin lopuksi! Se olikin tarkoituksella lopuksi, että voisi palkata. Palkkasin myös liikkeiden väleissä aina uudesta lähtöpaikasta.
Tunnari
Oikeastaan siis vain ruutu ja tunnari onnistuivat, kaikessa muussa joko pientä tai isompaa ongelmaa. Nyt vaan treeniä, että tavoitekokeeseen uskaltaisi sitten osallistua! Onneksi ensi viikolla treenit jo hallissa, oli tosi kylmä seistä pari tuntia ulkona.

tiistai 24. syyskuuta 2013
Jessican yksärillä
Pitkästä aikaa Jssican yksärillä. Meillä oli puolikas tuntinen: aika oli jaettu Hannan kanssa.
Merkille meno ollut haasteena, joten sitä katsottiin ensin. Sieltä ne virheet esille tulivat, kapuloille on kova halu ja ensimmäistä kertaa ikinä palautui vielä keskikapula. Kokeiltiin niin, että merkillä oli välillä suorapalkka niin, että Felix näki, kun se vietiin. Välillä palkka vietiin koiralta salaa ja välillä tuli hetipalkka. Etenkin salaa viety palkka ilahdutti Felixiä kovasti. Täytyy vaan treenata nyt paljon merkin arvoa suuremmaksi, eiköhän se siitä saada kuntoon.
Paikallamakuussa kokeiltiin edessä olevia nameja, joita ei saa ottaa. Tykkäsin kovasti Felixin ilmeestä tässä! Lähden nyt kokeilemaan tällä tekniikalla. Jessica sanoi, että nameihin ei saa liian kauaksi aikaa nyt jäädä kuitenkaan kiinni. Lisäksi voisi kokeilla piiloon jätettyä palkkaa vaihteluna sekä tarkkailla Felixiä piilosta & huomauttaa, jos haistelu ja liian rennosti oleminen alkaa.
Kaukoja ehdittiin vielä nopeasti katsoa. Felix on vielä etenkin maasta seisomisessa liian etupainotteinen ja siihen tuli nyt hyviä treeni-ideoita. Niistä etupalkka jumitti Felixiä, mutta riman käyttöä apuna matkan kasvatuksessa täytyy kokeilla ja samoin sivupalkat tuntuivat toimivan tällä kokeilulla kivasti. Tosin aina välillä Felix kehuista vilkaisi heti taakse, huomasi, että takapalkkaa on käytetty.
Kiva tunti sekä minun, että Felixin mielestä. Felixin mielestä Jessica on ihana ja monessa välissä se yrittikin lähteä sitä Jessicalle kertomaan ja pusuja jakamaan.

torstai 19. syyskuuta 2013
Pikkutreeniä
Viime torstaina jo päätin, että Agimestassa ei enää tehdä vauhdikkaita liikkeitä, koska hallissa on ihan liian kuuma. Ohjelmassa siis kaikkea pientä kivaa.
Seuraamisen käännöksiä, vasemmalle täyskäännös edelleen aika vaikea, helposti pysähtyy istumaan. Vasemmalle käännökset muuten parantuneet, kun osaan itse askeltaa paremmin.
Metallin nostotreeniä. Juustopalkka ei ollut Felixistä ihan parasta, seuraavalla kerralla pitää olla jotain parempaa. Useita hyviä tarttumisia kuitenkin, palkka lensi heti maahan, kun tarttui kapulaan.
Kaukokäskyjä riman avulla. Läheltä tuli aika kivoja vaihtoja, seisomasta istuminen edelleen haastava. Kun otin lisää matkaa, tuli jumistusta, joten paluu lähemmäksi. Takapalkka tuntuu tässä toimivan, nyt oli aluksi yllätystakapalkka ja Felixin ilme oli näkemisen arvoinen, kun vapautin palkalle. Mitä, missä, onko siellä jotain?!
Tunnari koemaisesti, Sabina liikkurina. Hyvä vauhti molempiin suuntiin! Oma palautui. Korvat aina liikuttelee niitä muita tunnareita, mitenköhän hyvin tuomarit osaavat katsoa, että muut eivät nouse, vaan korvien takia liikkuvat maassa. Kuitenkin kiva varma suoritus!
Yksi pidempi seuruusuora. Ensimmäisessä kontakti putosi ennen suunniteltua lopettamista. Uudelleen alusta, nyt jaksoi pitää kontaktin koko pitkän matkan ja pallopalkka.
Paikallaolot Jennin tapaan. Jotenkin en ihan saanut Felixiltä sellaista reaktiota tähän, kun toivoin. Istumisessa jalat eivät liikkuneet, mutta jotenkin ei vieläkään ole minusta oikea ilme ja asenne. Täytyy vielä toki kokeilla tätä, josko useammalla kerralla käytettynä toisi toivottua tulosta, mutta on mietittävä myös muita treeni-ideoita näihin.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013
Tehiksen häiriötreenit
Olimme Tiinan kanssa suunnitelleet tehikselle häiriötreenit. Valitsimme neljä liikettä ja molemmat mietimme häiriön jokaiseen liikkeeseen, eli tehtäviä oli koirakoille yhteensä kahdeksan.
Noudon palautuksessa ihmishäiriköt ympäröivät minut, kun olin heittänyt Felixille kapulan ja se lähti palaamaan. Felix tarjosi ystävällisesti kapulaa kaikille ihmishäiriköille vuorotellen, kunnes kutsusta löysi oikeaan paikkaan vierelleni. Toisellakaan kerralla ei oikea ihminen löytynyt heti, kolmannella toistolla käsiavulla tuli sitten jo minun sivulle ihmisistä huolimatta. Toisessa harjoituksessa kapulaa palautettaessa häiriökoira teki luoksetuloa n. 10 metrin matkan päässä. Tässä ei ollut ongelmia.
Tunnarissa tehtiin ensin niin, että tunnarit olivat maassa istuvan ihmisen jalkojen juuressa. Onnistui kivasti. Sitten laitettiin tunnarit maassa makaavan ihmisen selkään. Se olikin vaikeaa ja ensin palautui väärä. Uusi yritys ja nyt löytyi heti oikea. Toisessa harjoituksessa tunnarit olivat lelujen ja ihmisten keskellä, ihmiset asettelevat kämmenet vielä häiriöksi lelujen joukkoon. Ensimmäisellä kerralla tuli oikea, joten en ottanut nyt toistoa.
Ohjatussa oli ensin hölmö liikkuri, joka vei kapulat väärässä järjestyksessä. Autoin Felixin merkille ja lähetin siitä, haki hyvin oikean. Tosin kapulan suuhun ottaminen oli vähän hankalaa, kun olikin yllättäen totuttua isompi kapula, mutta sieltä se kapula kuitenkin minulle palautui. Toisessa harjoituksessa noudettavan kapulan vieressä oli leluja ja ihmisiä. Taas kohteliaana koirana Felix tarjosi kapulaa kaikille ihmishäiriköille, jos he vaikka olisivat sen halunneet, mutta kun vastakaikua ei tullut, palautti kapulan kuitenkin minulle. Toistolla toi sen sitten heti minulle, oli varmaan ensimmäisen kerran perusteella todennut, ettei muut sitä ilmeisesti halua.
Kaukokäskyissä koiran eteen asettui ihminen, joka teki koiran ohjaajan käskyjen mukaisesti kaukojen vaihtoja. Felix yritti kurkkia sieltä ihmisen takaa, hämmentyi vähän ja tuli eteenpäin. Saatiin sitten kuitenkin muutama onnistunut toisto. Hölmö liikkuri sitten palasi paikalle. Liikkurilta tippui koiralle käskyjä annettaessa tavaroita ympäriinsä ja Felix oli yhtenä kysymysmerkkinä. Menin vähän lähemmäksi ja saatiin onnistuneita toistoja. Kaukokäskyt on meillä vielä aika lailla kesken ja häiriöt olikin niissä sitten erityisen vaikeita.
Kivat ja erilaiset treenit !

tiistai 17. syyskuuta 2013
Kurssin päätös
Pian ja Mervin vetämän MT3 kurssin päätöksenä oli kisamaiset treenit Vantaalla sellaisella kentällä, jolla emme ole aikaisemmin olleet. Meillä on Felixin kanssa ollut muutama täysin treenivapaa päivä, minulla on aika mennyt täysin muuttohommissa.
Paikallaoloissa Felix oli taas levoton. En ole vielä päässyt harjoittelemaan Jennin leireillä antamilla neuvoilla kuin kerran, ei siis mikään yllätys, ettei nämä ole edenneet.
Seuraamisessa kontakti oli kiva, käännökset löysiä ja seuraamisen loppua kohti aloimme molemmat olla jo vähän epävarmoja. Pitäisi tehdä enemmän myös pitkiä kaavoja, ettei usko lopu kesken.
Zetassa menin itse liian lähellä merkkejä, mutta seuraaminen kohtuullista. Kaksi ensimmäistä pysähdystä oikein (maahan, istu), mutta viimeisen istui seisomisen sijaan. Kuuntelutreeniä siis lisää edelleen.
Luoksetuloon olin tosi tyytyväinen! Lähti heti, seisahtuminen kiva ja seisahtui, ei mennyt ensimmäisessä pysähdyksessä maahan, kuten on usein tehnyt. Maahanmeno hieman hitaampi, mutta suoritti ja tuli sivulle ehkä hieman epävarmasti, mutta tuli. Parannettavaa on edelleen: pysähdykset voi varmasti tehdä säpäkämmin: mutta teki kuitenkin liikkeen kaikki osat oikein.
Ruudussa huono merkillemeno, ei bongannut ruutua, mutta lähti oikeaan suuntaan. Sitten menikin ihan häröilyksi ruudun ympärillä. Lopulta vein koiran ruutuun ja tehtiin loppukävely.
Tauko.
Ohjattu nouto meni ihan päin preeriaa. Jäi kiinni kapulaan, ei lähtenyt merkille vaan suoraan kapulalle, ei myöskään kuunnellut huutamaani pysähtymiskäskyä. Toruin, kun toi kapulan ja Pia sitten torui minua siitä. Felix voi yhdistää siihen noutamiseen, jos torun sitä, kun se tuo kapulaa. Meni vain niin hermot, kun koira ei kuunnellut yhtään.
Hypyssä jäi taas arpomaan ottaako metallin suuhun vai ei. Odotin vain ja lopulta nosti ja palautti kapulan sivulle.
Tunnari ok, vauhdilla kapuloille ja takaisin. Korvat taas liikutteli muita tunnareita, mutta ei ottanut suuhun. Oikea palautui.
Kaukot tosi huonot, eteni koiran mitan. Otti kovasti häiriötä Piasta, joka oli Felixin vasemmalla puolella näyttämässä vaihtoja. Hirmu paljon vielä tekemistä tässä liikkeessä.
Ensimmäisestä setistä jäi ruudusta huolimatta hyvä fiilis, toisesta ei. Se oli kuitenkin kiva, että Felix jaksoi ihan hyvin tehdä töitä ilman muuta, kuin sosiaalista palkkaa. Liikkeiden oppiminen on kuitenkin vielä kesken.
Lopuksi vielä ruudun ja ohjatun korjaussarjaa. Ruutu ja kapulat veti edelleen vahvasti puoleensa ja jouduimme keskustelemaan siitä, mennäänkö sinne merkille vai ei. Lopulta saatiin pari onnistunut merkkiä, josta iso palkka ja siihen lopetettiin.
Kiitos Merville ja Pialle tosi hyödyllisestä kurssista!

torstai 12. syyskuuta 2013
Ihan liian kuuma
Tänään oli cockeritreenit Agimestalla.
Ensin sivulletulon tarjoamista. Tämä meni kivasti! Seuraava juttu olikin sitten Felixin mielestä hirmu vaikeaa: kapulasta irroittaminen. Pienen cockerin päähän ei vaan mahdu, että siitä kapulasta pitää käskystä irroittaa jossain muuallakin, kuin sivulla. Jostain syystä tarjoaa aina ensin maahanmenoa ja sitten vasta kykenee sylkäisemään kapulan suusta ulos. Usean toiston jälkeen ei omat hermot kestäneet ja estin makuulle menon. Sen jälkeen Felix meni jumiin, istui vaan ja puristi kapulaa suussa "jos en tee mitään en tee ainakaan virhettä". Tiedän ihan hyvin, että sitä ei voi ohjata sitä koskemalla, joten ihan minun moka. Pieni tilanteen nollaus ja sitten pari kertaa heitin kapulan ja Felixin tullessa minua kohti, huusin irti ja palkkasin heti pallolla. Kaksi kertaa pystyi irroittamaan vauhdissa kapulasta ja vaihtoi palloon. Mahtavaa!
Kaukoja rimalla. Pääasiassa kivoja vaihtoja, vain pari virhettä. Aija palkkakipon vahtina takana. Felix pussasi taas aina namin syömisen jälkeen Aijan kiitokseksi :D Ilmeisesti namista on kohteliasta sen mielestä kiittää.
Tunnari liikkeenä. Sekoilin käskyjen kanssa: tuo (koira ei liiku), tuo! Felix lähtee varovasti eteenpäin vähän ihmeissään: eikunsiisetsi! Just, ohjaaja voisi olla hereillä ja antaa oikeat käskyt koiraraukalle. Oikea sieltä silti tuli, mutta ravilla palautus.
Seuraamisen vasemmalle käännöksiä ja täyskäännöksiä vasemman kautta. Kivasti pysyi mukana, vaikka minulla on vielä vaikeuksia uusien askelien kanssa, jotka Jenni neuvoi. Tuntuu kuitenkin, että näissä päästään näin eteenpäin.
Lopuksi ruutu. Ensimmäisellä ihan kiva merkki ja ruutuun, pysäytin ja menin palkkaamaan. Mutta sitten piti jostain syystä ottaa vielä uudelleen. vaikka se jo meni hyvin ja suunnitelma oli alunperin tehdä vain yksi ruutu. Felixillä alkoi olla jo tosi kuuma. Ei meinannut löytyä merkin oikea paikka, ravasi ja ruutuunkaan ei ollut kunnon vauhtia. Treenit loppui siis vähän hikisissä merkeissä eikä oikein hyvään fiilikseen.
Muistiin siis itselle: Agimestassa Felixin kanssa ei jatkossa tehdä mitään vauhtiliikkeitä. Hallissa on niihin sille vaan aivan liian kuuma.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Tehistreeneissä
Tänään oli toiset tehistreenit. Mirjami ja Tiina H. olivat suunnitelleet meille tosi hyödylliset ja kivat treenit. Meillä oli kolme eri pistettä ja pisteet tehtiin pareittain. Aina viisi minuuttia treenattiin parin siinä pisteen aiheista ideoimia tehtäviä ja sen jälkeen oli viisi minuuttia aikaa kommentteihin. Minä sain pariksi Mirjamin.
Ensimmäisellä pisteellä oli kehäänmenoharjoituksia. Felix piti kivasti kontaktia ja keskittyi yhdessä tekemiseen. Vaikeaa sille oli kaikki "ahtaat" paikat: oli vaikeaa mennä lähelle aitaa tai lähelle Mirjamia. Kuitenkin jo toisella yrityksellä nämäkin sujuivat paremmin. Ahtaat paikat kuitenkin treenilistalle. Puhuttiin myös sivulletulon tarjoamisesta, sitäkin pitää muistaa treenailla.
Toisella pisteellä oli noutokapuloita. Felixiä pannasta kiinni ja vieraan puukapulan heitto. Lähti lujaa, tuli lujaa, mutta vieraaseen kapulaan tarttumista arpoi. Tökkäsi ensin nenällä sitä ja vasta sitten nosti sen. Pari uusintaa, tarttui vähän paremmin. Vauhti joka toistolla hyvä, laukkasi molempiin suuntiin. Hetsauksesta tosin innostui vähän liikaa ja tuli haukkumista kapulan lentäessä.
Felixin tarttuminen metallikapulaan on ollut hidasta ja varovaista: se näkyi nytkin, kun vaihdettiin metalliin. Samalla lähti myös vauhti, selvästi näki, että kapulalle menemiseen ei ollut intoa ja sen kantaminen oli tosi ikävää Felixin mielestä. Sain Mirjamilta vinkin treenata metallia kiertämällä, täytyy kokeilla jos siitä olisi apua. Lisäksi harjoitellaan kapulan irrottamista käskystä Virven neuvojen mukaan, jotta saan vauhtipalkkauksen toimimaan kunnolla. Tänäänkään Felix ei voinut lentävästä pallopalkasta huolimatta irroittaa kapulasta, vaan menee kapula suussa pallon luokse ja sitten tökkii nenällä palloa, kun ei kapula ja pallo mahdu suuhun yhtä aikaa. Hassu!
Kolmannella pisteellä jääviä eri tavoin. Seisominen on Felixille kolmesta jättävästä se vaikein ja ei ole muutenkaan ihan niin kuulolla näiden vaihtojen kanssa, kun saisi olla. Pitää nyt olla tarkkana mistä palkkaa ja sitä kautta koira kuulolle paremmin. Selän takana käskystä tehtävät vaihdot oli myös haastavia. Sen sijaan kiertämisen kautta kiertämään lähettäessä ja kiertämisen jälkeen tehdyt seisomiset ja maahanmenot onnistuivat kivasti.
Lopuksi istuminen kippopalkalla ja makuu pallopalkalla. Etenkin istumisessa kiva asenne, mutta makuutkin paremmalla asenteella kuin aiemmin. Oma heittäytyminen jäi vielä vähän vajaaksi eli olin taas varsin tylsä varmasti Felixin mielestä. Kun otin vielä ihan lopuksi pari toistoa näitä yksin, sain sen fiiliksen ja asenteen jota hain. Kun itse heittäydyin paremmin, Felix oli tosi hereillä ja häntä heilui koko ajan.
Tosi hyvä fiilis jäi näistä treeneistä, kiitos treeniseuralle ja treenien suunnittelijoille!

Kuva: Charlotte Jaakola |
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Leirillä
Osallistuimme Felixin kanssa HSKH:n tokoleirille tänä viikonloppuna. Olen aikaisemminkin ollut leireillä, mutta en toko-leirillä.
Perjantaina saavuttiin leiripaikalle Kunkkulan koirakeskukseen. Saapumispäivänä ohjelmassa oli Oili Huotarin luento. Luento oli mielenkiintoinen: en ole ollut aikaisemmin Oilin luennolla enkä koulutuksessa. On aina ajatuksia herättävää kuulla erilaisia ajatuksia kouluttamisesta. Aiheena oli pennusta kisakoiraksi: lisäksi Oili kertoili paljon omista treeni- ja koulutusajatuksistaan yleisestikin.
Lauantaina kisaavia kouluttamassa olivat Jenni Ojala ja Virve Sormunen. Olimme Felixin kanssa aamupäivällä Jennin ryhmässä. Olin miettinyt useitakin aiheita. mutta lopulta koko puolituntisemme meni seuraamiseen liittyvissä asioissa. Tarkoitus on tehdä nyt paljon Felixin kanssa sen takaosan käytön harjoituksia. Seuraamiseen käännöksiin tuli uusia ajatuksia ja neuvoja ja niitä lähdemme nyt työstämään eteenpäin. Minun on myös kiinnitettävä omaan kävelyyn huomiota: vauhtia ja ryhtiä lisää, pois laahustelu! Felix tulee heti paremmin mukana, kun vauhtia on enemmän.
Iltapäivällä Virven kanssa aiheina oli hyppynouto ja metalliin tarttuminen. Ehdimme myös käydä läpi ohjattua noutoa, luoksetuloa ja tunnaria. Otan Felixin kanssa nyt harjoitteluun irti-käskyn niin, että sen tulee toimia missä vaan. Felixille on todella vaikeaa irroittaa noutokapulasta ilman perusasentoa. Sitä on vaikea palkata noudosta lennossa, kun se lähtee pallon perään noutokapula suussa ja sitten ihmettelee, miten saisi ne molemmat mahtumaan suuhun yhtä aikaa. Kotitreeniksi siis irroittaminen: naksun avulla uskon, että tämä etenee nopeasti.
Tänään aamupäivällä oli vielä vartti aikaa Jennin kanssa, jonka käytin paikallaoloihin. Haluaisin Felixille aktiivisemman otteen sekä paikallamakuuseen- että istumiseen. Siihen tulikin Jenniltä uusia ideoita, joita lähdemme työstämään. Paikalla ohjeita kuuntelemassa oli myös muita tehiksen jäseniä, jotka varmasti pitävät huolen siitä, että jatkossa saan muikkaria, jos olen treeneissä liian tylsä!
Pidin kovasti Jenni Ojalan koulutusideoista, toivottavasti tulee mahdollisuuksia vielä uudelleenkin päästä hänen koulutuksiinsa.
Leiri oli tosi hyvin järjestetty, oli huippukouluttajat ja mahtavaa tokohenkistä seuraa. Hirmu kiva ja paljon oivalluksia ja ideoita antava leiriviikonloppu siis. Nyt pieni lepotauko sekä Felixille että minulle ja sitten uudet treeni-ideat käytäntöön.
Kiitos vielä tätäkin kautta leirin järjestäneille (Merja, Tiina ja Mirjami), kouluttajille ja tietysti myös loistoseurasta kaikille leirille osallistuneille!
Kuva: Sanna Rautio |
Lauantaina kisaavia kouluttamassa olivat Jenni Ojala ja Virve Sormunen. Olimme Felixin kanssa aamupäivällä Jennin ryhmässä. Olin miettinyt useitakin aiheita. mutta lopulta koko puolituntisemme meni seuraamiseen liittyvissä asioissa. Tarkoitus on tehdä nyt paljon Felixin kanssa sen takaosan käytön harjoituksia. Seuraamiseen käännöksiin tuli uusia ajatuksia ja neuvoja ja niitä lähdemme nyt työstämään eteenpäin. Minun on myös kiinnitettävä omaan kävelyyn huomiota: vauhtia ja ryhtiä lisää, pois laahustelu! Felix tulee heti paremmin mukana, kun vauhtia on enemmän.
Kuva: Sanna Rautio |
Tänään aamupäivällä oli vielä vartti aikaa Jennin kanssa, jonka käytin paikallaoloihin. Haluaisin Felixille aktiivisemman otteen sekä paikallamakuuseen- että istumiseen. Siihen tulikin Jenniltä uusia ideoita, joita lähdemme työstämään. Paikalla ohjeita kuuntelemassa oli myös muita tehiksen jäseniä, jotka varmasti pitävät huolen siitä, että jatkossa saan muikkaria, jos olen treeneissä liian tylsä!
Pidin kovasti Jenni Ojalan koulutusideoista, toivottavasti tulee mahdollisuuksia vielä uudelleenkin päästä hänen koulutuksiinsa.
Leiri oli tosi hyvin järjestetty, oli huippukouluttajat ja mahtavaa tokohenkistä seuraa. Hirmu kiva ja paljon oivalluksia ja ideoita antava leiriviikonloppu siis. Nyt pieni lepotauko sekä Felixille että minulle ja sitten uudet treeni-ideat käytäntöön.
Kiitos vielä tätäkin kautta leirin järjestäneille (Merja, Tiina ja Mirjami), kouluttajille ja tietysti myös loistoseurasta kaikille leirille osallistuneille!
perjantai 6. syyskuuta 2013
Cockeritreenit Agimesta
Ensimmäiset treenit Agimestalla kesän jälkeen. Pestyt matot ilahduttivat, mutta kuuma hallissa on edelleen treenata.
Metallinouto Aijan liikkuroimana. Felix jäi taas arpomaan, ottaako metallin suuhun. Otti kuitenkin ja toi: kehuin tästä, mutta en antanut namipalkkaa. Uusi yritys onnistui paremmin ja siitä tuli namiakin. Tämä tarttumisongelma, etenkin vieraisiin kapuloihin on jatkunut jo jonkin aikaa.
Tunnarissa lähti hyvällä vauhdilla kapuloille, haisteli aika vauhdikkaasti, toi oman ensin laukalla, vaihtaen raviin matkalla. Toi hyvin kuitenkin sivulle saakka, oltaisiinkohan nyt selätetty tuo sivulletulo ongelma tunnarin kanssa. Sivulletulo on nyt lähes koko kesän onnistunut. Palautusvauhdissa olisi parannettavaa, mutta toisaalta en halua ottaa riskiä, että liike menisi rikki.
Zetan pysäytykset suoralla seuruulla, kaikki meni oikein! Hyvin siis kuulolla. Sitten Zetan seuruun kulmat, teki nekin nyt tosi nätisti (tosin ilman merkkejä maassa).
Ruutu lopuksi, ruudussa kahdella ensimmäisellä kerralla alusta. Palkkasin ensin merkistä. Sitten merkiltä ruutuun ja Aija heitti pallopalkan. Uudelleen merkille ja ruutuun ja palkka ruudussa Aijan heittämällä pallolla. Lopuksi vielä alusta pois ruudusta. Ruudussa kuunteli hyvin pysäytyskäskyn ja meni maahan, oli kuitenkin hieman liian reunassa, ruudussa silti. Kävin palkkaamassa ruutuun.
Suunnittelematta vielä muutama kaukojen vaihto, niissä oli aluksi sähläystä, joten helpotin vähän, että saatiin vielä loppuun pari onnistunutta M-S vaihtoa läheltä.
Kivat treenit, kiitos Aijalle seurasta!
Perjantaina lähdenkin sitten HSKH tokoleirille. Ihan ensimmäinen tokoleiri sekä minulle että Felixille. Mukaan reissuun lähtee myös meidän muut spanielit, eli taitaa olla aika vauhdikas reissu edessä.

torstai 5. syyskuuta 2013
Rakas päiväkirja
Tästä se vihdoin alkaa, treenipäiväkirjan pitäminen!
Olen jo pitkään kirjannut tokon treenisuunnitelmat exceliin (kiitos Aija). Kirjaamatta kuitenkin on jäänyt se, miten treenit ovat menneet. Felixin kanssa pääsimme kaudelle 2013-2014 mukaan HSKH:n tokon huipputehis-ryhmään ja päätin sen myötä nyt ainakin tämän kauden ajan kirjata blogiin ylös Felixin treenit ja toki myös koekäynnit: toivottavasti siitä on apua meidän kehittymisessä ja tavoitteiden toteutumisen seuraamisessa.
Felixin päälaji on toko. Tavoitteena meillä on tehiskauden aikana kisavarmuuden kehittäminen ja yhteistyön parantaminen, EVL-liikkeiden saaminen koekuntoon, EVL-luokassa starttaaminen sekä ykköstulos.
Kirjaan blogiin myös muita treenejämme ja harrastuksiamme: kesällä harrastamme mejää ja pitkin vuotta jonkin verran myös näyttelyissä käymistä. Niin ja jos Felixiltä kysytään, Felixin päälaji on uiminen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)