Ensi viikolla meillä alkaa Felixin kanssa kurssi, joten nämä yövuorot jäävät vähemmälle. Tällä kertaa kuitenkin vielä yökkönä treenailemassa Vuokkoset Areenalla. Tällä kertaa meitä oli vain kaksi treenaajaa paikalla.
Ohjattua noutoa ensin. Maija liikkuroi. Pari kertaa palkka merkistä, jotka hyvin. Sitten noutamaan vasemmalle merkiltä ja sekin hyvin. Ei mitään ahdistusta tai epävarmuuden merkkejä.
Ruudun paikkaa alustalla. Ensin tein läheltä, etsi hyvin alustan avulla oikean palkan. Sitten kauempaa ja hyvin haki nytkin alustalle. Palkkasin pallolla. Lopulta vielä täyspitkästi merkiltä ja onnistui sieltäkin. Näitä harjoituksia pitää jatkaa, jotta se oikea paikka alkaa selkiytymään. Tällä hetkellähän Felix itse hakeutuu ihan ruudun vasempaan reunaan ja riskinä on, että ajautuu ruudun yli.
Sivulletuloja kiertämällä. Tässä on ruudusta tullessa haasteita, joten tätäkin pitää paljon jumppailla. Nyt onnistui vaikeastakin kulmasta sivulletulot.
Zetan stopit ihan suoralla seuruulla. Hyvin oli nyt kuulolla. Seisomisessa minun äänensävyllä tuntuu olevan iso merkitys. Liian painavalla käskyllä menee istumaan. Zetan seuraamista. Tämä on Felixille kovin vaikeaa! Alkaa jätättää ja jopa ilman pysähdyksiä välissä tulee loppuperusasennossa ongelmia. No, eihän me näitä olla paljoa tehtykään, joten eipä pitäisi ihmetellä, miksei onnistu.
Kaukoja takapalkalla, kivoja vaihtoja, edelleen aika läheltä tehtynä.
Kivat treenit, kiitos Maijalle liikkuroinnista ja seurasta!
maanantai 25. marraskuuta 2013
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Tokokokeilemassa @ Pori
Tänään käytiin tokokokeilemassa Porissa. Tuomarina kokeessa oli Juha Kurtti. Halli oli lämmittämätön, mutta keinonurmipohjainen halli. Halliin pääsi sisään koiran kanssa jo ennen omaa suoritusta, joten oleskelimme siellä tottumassa ääniin ennen EVL-luokan alkua.
Paikalla istuminen 10 p: Felixin vierestä lähti vauhdilla belgianpaimenkoira heti, kun ohjaajat olivat päässeet piiloon. Felix pysyi silti hienosti paikallaan. Felix kyllä ilahtui kovasti, kun näki minut, joten oli tainnut vähän kuitenkin hätkähtää tilannetta.
Paikkamakuu 8 p: Muuten nätisti, mutta nousi sivulle viereisen ohjaajan käskystä, siitä pistemenetys. Näitä pitäisi treenata enemmän.
Yksilöliikkeet tehtiin kahdessa osassa.
Seuraaminen 9 p: tänään tuntui, että Felix oli kivasti mukana. Ei tullut missään vaiheessa oloa, että se ei ole vieressä. Käännöksetkin onnistuivat kivasti. Kontakti ei ollut kunnossa koko seuraamisen ajan, mutta hyvin piti oikean paikan.
Zeta 7 p: Porissa tämä liike ei ollutkaan zeta, vaan se oli nimeltään salama. Pysähdykset oikein (maahan, istu, seiso). Seuraaminen väljää. Lopussa sama virhe, kuin viimeksi, mutta pahempana: ei ottanut perusasentoa. Lopulta istui, mutta jostain syystä minun eteeni.
Luoksetulo 7p: Oli tulossa ihan läpi, oli jotenkin tosi korkeassa vireessä. Ehkäpä se seuruu siksi onnistuikin niin hyvin, mutta tässä siitä oli haittaa. Toisella stop-käskyllä seisoi. Maahanmeno ja loppuosa liikkeestä hyvin.
Ruutu 8 p: Lähti hyvin merkille. Ruutu-käskyllä lähti vauhdilla, näki ensin luoksetulon merkit, mutta sitten heti perään ruudun ja korjasi suunnan sinne, keskeltä sisään. Taas ihan vasempaan reunaan, tätä ruuduun paikkaa pitää nyt tehotreenailla. Oli todella lähellä, että olisi ollut nauhan yli. Sivulletulo taas oikealle puolelle vasemman sijaan, siitä pistemenetykset. Treeneissä tämä sivulletulo onnistuu, mutta kokeissa ei. Treenattava vaan sitkeästi, että saa tähänkin rutiinin.
Tauko. Vein Felixin autoon odottamaan. Otin autosta pois pari koirakkoa ennen meidän vuoroa, tehtiin vähän virittelynä kaukoja ja metalliin tarttumista.
Ohjattu nouto 0 p: Lähti hyvin merkille, vaikka katsoi liikkuria. Kun liikkuri käski lähettää merkiltä, en ollut itse hereillä. En katsonut, minne Felix katsoo vaan lähetin liian nopeasti noutamaan: ja Felix katsoi oikealle, kun vasen olisi pitänyt hakea. Jos olisin odottanut ihan murtosekunnin, että Felix olisi katsonut minua ja minne osoitan, sillä olisi ollut mahdollisuus onnistua: nyt se vaan totteli noutokäskyä. Sain sen pysähtymään, ohjattua merkille ja siitä uusi lähetys. Meni hienolla kaarella hakemaan oikean ja toi sen. Nollahan siitä tuli, koska käskyjä oli liikaa. Otan tämän nollan ihan omaan piikkiin. Mutta olen iloinen, että en suuttunut epäonnistumisesta, olin vain tyytyväinen, että sain ohjauksilla oikean kapulan minulle saakka. Felix ei lamaantunut, kun minä en suuttunut.
Metalli 9 p: Tässäkin tein virheen. En käynyt katsomassa kapuloita, sanoin vaan, että keskikoko. No sehän oli siis joku jättiläiskoko. Felix lähti hyvin noutamaan, katsoi sitä jättiläiskapulaa pari sekunttia "oletko tosissasi?". Mutta otti sen tämän parin sekunnin tuumaustauon jälkeen heti itse ja toi vauhdilla. Jatkossa AINA pieni kapula metallissa.
Tunnari 10 p: Tuomari kommentoi tähän, että todella hieno. Laukalla kapuloille, heti kun oman kohdalla, valitsi sen ja laukalla toi sivulle hyvän perusasentoon.
Kaukot 9 p: Mahtava fiilis näistä! Järjestys oli I-S-M-S-I-M. Toisessa seisomisessa jouduin antamaan toisen käskyn ja pelkäsin, että nyt tulee taas jumi. Nousi kuitenkin toisella ylös. Ei edennyt, ei ennakoinut! Ihmeellistä, että kokeeseen sattui näissä onnistuminen, kun nämä kuitenkin on vielä meillä tosi kesken.
Tulos oli siis EVL 2, 247 p. Jäi tosi hyvä fiilis, vaikka se ykkönen jäi saavuttamatta. Meillä oli kivaa yhdessä kehässä ja virheistä huolimatta pystyimme molemmat aina jatkamaan taas sillä hyvällä fiiliksellä eteenpäin seuraavaan liikkeeseen. Pari kokeen katsojaa tuli vielä minulle erikseen sanomaan, että Felixiä oli niin kiva katsoa kehässä, kun sen häntä heilui vimmatusti koko ajan. Sillä oli siis selvästi hyvä fiilis :)

torstai 21. marraskuuta 2013
Korjailemassa
Jos olisin Felix, en eilisen jälkeen olisi halunnut treenata minun kanssani. Felix ei onneksi ole minä, koska se oli ihan fiiliksissä, kun pääsimme hallille.
Vuorossa siis Agimestassa torstain cockeritreenit.
Ruudussa eilen meni kaikki pieleen. Nyt korjailtiin. Merkille, siitä palkka. Ruutuun, jossa pallo oli valmiina. Toinen vielä niin, että pallo palkka lensi ruutuun. Ruudussa pysymistä. Ensimmäisellä yrityksellä lähti ennen käskyä, mutta taisin puhua jotain, joten saattoi reagoida siihen. Seuraavat kerrat pysyi.
Ohjattu, jossa eilen meni kuppi nurin. Palkka tässäkin ensin merkistä ja palkkasin myös siitä, kun otti minuun kontaktin. Noutoon, jossa ensin erehtyi ja meni jonkun maassa olevan kumitulpan luokse. Veintakaisin merkille, menin lähemmäs kapulaa ja lähetin hakemaan. Sittenuusi yritys, lähetys merkille ja noutamaan, hienosti toimi.
Kaukoja takapalkalla. Tein erilaisilta matkoilta, mutta kaikki alle kymmenen metriä. Teki tosi hienoja vaihtoja, ei ennakoinut myöskään.
Leikkimistä metallilla. Laitoin metallia piiloon ja erilaisiin paikkoihin, josta se oli vähän vaikeampi ottaa. Felixistä tämä oli hauskaa ja se toi kapulan häntä heiluen, oli se kapula missä asennossa tai missä piilossa vaan.
Luoksetulo pysäytyksillä. Hieno, pysähdyksetkin nyt oikein ja ensimmäisestä käskystä.
Seuraamista pallopalkalla. Tosi kiva kontakti ja korkeahko vire. Muutamia käännöksiä, jotka nekin toimivat hyvin.
Hyvän mielen treenit! Nyt tämä asenne pitää vaan pitää joka kerta treeneissä mukana, mikä tänään oli.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Pieleen meni
.. nimittäin treenit tänään. Koemaiset treenit kahdessa osassa, Carita oli valinnut liikejärjestyksen.
Ensimmäisenä tunnari. Se taisikin olla ainoa onnistunut liike. Vauhdilla tunnareille, oma löytyi ja toi sen. Pientä rouskuttelua paluussa tässä kuitenkin. Seuraavaksi metallinouto. Lähti hyvin, otti kapulan suuhun, päätti että se on ihan tyhmä kapula, tiputti suusta ja tuli sivulle ilman kapulaa. Lähetin uudelleen hakemaan ja nyt toi kapulankin mukanaan. Zetassa huono seuruu, istuminen (avuilla) ja maahanmeno ok, seisomisen istui. Luoksetulossa ennakoi stoppia, maahanmenon jäi seisomaan ja vasta toisella käskyllä maahan.
Tauko
Seuraamisessa taas erkani ja käännökset etenkin meni kaukana. Välillä edisti ja välillä jätätti. Ruudussa merkille ok, mutta ei mennyt ruutuun vaan nauhan yli. Usealla ohjauskäskyllä sain ruutuun. Lähti kutsu käskystä ruudusta. Ohjattu nouto menikin sitten jo ihan päin peltoa. Kaikkien liikkeiden epäonnistuttua oma lämpökäyrä oli jo valmiiksi korkealla ja kun merkiltä Felix lähti ruutuun, paloi sitten pinna. Toisella yritykselläkin ruutuun. Seuraavalla yrityksellä haki keskikapulan. Ja uudelleen. Tässä vaiheessa oli niin ärsytyskynnys jo ylittynyt, että kerta kaikkiaan pinna katkesi ja sen kyllä huomasi. Lopulta tehtiin kaukot välissä ja kaksi vaihtoa siinä, jotka Felix sai jotenkin tehtyä. Ohjattu loppuun ihan vauvatreeninä, vein merkille ja yksi kapula oli oikealla haettavana.
Näistä treeneistä ei siis oikeastaan jäänyt mitään hyvää mieleen. Kaikki liikkeet epäonnistuivat ja omien hermojen kasassa pitäminen myöskin epäonnistui. Nyt vaan peiliin tuijottamista ja huomenna toivottavasti paremmalla fiiliksellä korjaamaan tilannetta.

tiistai 19. marraskuuta 2013
Training on the nighshift
Yökyöpeleinä hallilla maanantain treeniryhmässä. Felixillä toinen suoritusvuoro.
Aloitettiin ohjatulla. Pikkasen oli Phelix korkeassa vireessä! Murinalla ja vauhdilla merkille, ei mitään merkkiä viime maanantain jumituksesta. Palkkasin pallolla. Uudelleen merkille ja taas vauhdilla ja palkka. Naksutin ja palkkasin näissä myös siitä, kun katsoi minuun sen jälkeen, kun liikkuri oli vienyt kapulat. Vikaksi merkiltä vielä noutoon, saalistaen kapulalle ja vauhdilla kapulan tuonti. Vire turhan korkea, mutta ihanaa, kun nyt ei ollut mitään jumitusta tässä liikkeessä! Viime maanantain jälkeenhän Lucialla alkoi juoksut, joten viime maanantain jumitus johtui todennäköisesti ainakin osittain siitä.
Luoksetulo läpi. Pientä hidastusta taas stopin kohdalla. Seuraavaksi oli tarkoitus pysäyttää, mutta tuli läpi. Huomautin kesken tulon ja vein takaisin aloitukseen. Toisella yrityksellä oli kuulolla ja teki pysähdykset käskystä. Vaikeaa löytää tästä se oikea tasapaino!
Seuraamista häirittynä. Hirmu hyvin tsemppasi! Tätä on joskus tehty enemmän ja sillä on saatu hyvää kontaktia aikaiseksi. Pitää muistaa ottaa nämä nyt mukaan.
Kaukoissa piti vain nostaa Felix kerran seisomaan. Nyt sitten teki ihan omia vaihtoja, ihan omaan tahtiin. Seuraavalla yrityksellä jäi taas jumittamaan. Kolmannella taisin saada nousemaan käskystä, mutta matkaa piti lyhentää. Kaukoissa meillä on siis sekä jumitus, tekniikka että ennakointiongelma. Kiva.
Lopuksi ruutu. Kävin palkkaamassa merkillä ja ruudussa odotti pallopalkka. Tämä hyvin.
Tein vielä lopuksi odotustilassa kaukoja ja targettina oli agilityeste, joka oli laitettu maahan. Nämä meni targetilla tosi hyvin, ei jumitusta eikä ennakointia. Ehkä me joskus saadaan siirrettyä tämä myös kaukoihin ilman sitä targettia.

torstai 14. marraskuuta 2013
Cockerit kuuntelee
Tänään vedin cockeritreeneissä kuuntelutreenit. Olipa aivan mahtavasti cockerit kuulolla! Isoista korvista on selvästi hyötyä ;) Upeasti kuuntelivat ohjaajaa. Oli tosi hauskat treenit vetää, toivottavasti osallistujillakin oli kivaa.
Sen jälkeen kun olin vetänyt treenit, Aija liikkuroi sitten meille pienet koemaiset. Liikkeiksi olin valinnut: luoksetulo, hyppynouto, tunnari ja kaukojen ensimmäinen vaihto.
Luoksetulo ihan kiva, ennakoimista toki taas jonkin verran pysähdyksiin. Siirtymisessä hyppynoutoon pientä haahuilua. Hyvin noutoon, mutta kapulalla taas mietti, että viitsiikö ottaa kapulan suuhun vai ei. Otti kuitenkin ilman lisäkäskyä ja palautti sivulle kivaan perusasentoon. Tunnarissa hyvin kapuloille, mutta sitten ihme puuhastelua. Haisteli kapuloita ja haisteli maata, haisteli kapuloita ja haisteli maata. Lopulta ilmeisesti muisti, mitä oli tekemässä, otti kapulan mukaan ja toi sen siistiin perusasentoon. Ihan oikea kapulakin sieltä kyllä tuli, ilman lisäkäskyjä tässäkään, mutta ajatus ei kyllä ollut oikeassa asiassa. Kaukoissa jäi ihan ok, mutta sieltä se jumi taas tuli. Ei kyennyt nousemaan seisomaan, oli pakko mennä ihan koiran etään, että sai itsensä ylös. Meillä on siis useampikin jumitusongelma muodostunut. Tosi tylsää!
Pitää nyt miettiä treenisuunnitelmaa vähän uusiksi ja onpahan sitten jo tiedossa seuraavaan tehisvalmennukseen, mitä otan aiheeksi siellä.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Jumituksien jumitus
Tehistreeneissä tällä kertaa vuorotellen koko kenttä käytössä ja muut auttoivat.
Felixin kanssa ensin kehääntuloja. Hirmu vaikeaa sille on, kun on porukka ympärille. Sen tekisi mieli mennä vähän kaikki moikkaamaan, eikä tahdo oikein pysyä minun mukanani. Sama juttu, kun tehtiin liikkeiden välejä, ei oikein ollut kunnolla mukana eikä keskittynyt. Jotain onnistuneita hetkiä saatiin, että pääsin kuitenkin palkkaamaan.
Ohjattu nouto seuraavaksi, kun se meni edellisissä treeneissä penkin alle. Nyt pallo vietiin merkille valmiiksi. Lähti hyvin merkille, kun tehtiin tämä ensin ilman liikkurointia. Toinen kerta vielä merkille ja pallolla heittopalkka. Sitten ohjattu liikkuroitiin ja taas jäi jumiin liikkuriin, eikä kuullut merkki käskyä. Toisella kertaa kiinnitin Felixin huomion minuun pienellä äänellä, kun kapulat oli viety, treenikaverin ehdotuksesta. Otti kontaktin, mutta maiskautus oli kuulunut äänekkäässä hallissa monen metrin päähän :D Ei siis toimisi kokeessa. Seuraavalla yrityksellä ei edes reagoinut ääneen mitenkään, tuijotti vaan ihan koomassa liikkuria. Arght. Jotain pitäisi tähän keksiä. Haluaisin kuitenkin, että katsoo kapulan viennin, mutta miten sitten siirtyisi sen jälkeen kontaktiin. Vaikka antaisin merkki-käskyn voimakkaammin, ei reagoi siihen ollessaan jumissa muuten, kun kääntymällä katsomaan "mitä sä sanoit?".
Lopuksi suora luoksetulo. Oli ennakoimassa pysähdyksiä, mutta tuli kuitenkin loppuun saakka. Pitää vaan näitä läpijuoksuja tehdä paljon, kokeessa noin voimakas ennakoiminen vie varmasti pisteitä.

maanantai 11. marraskuuta 2013
Latvian reissu ja kuutamotreenit
Olimme viikonloppuna näyttelyssä Latviassa. Reissu oli kaikin puolin tällä kertaa aika rankka, mikään ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Menestystäkään ei tältä matkalta tullut, joten tämä reissu ei kyllä jää historiankirjoihin mitenkään positiivisena kokemuksena.
Tänään pääsin pitkästä aikaa maanantain yövuorolle treenaamaan. Ensin teimme porukalla paikallaistumisen ja paikallamakuun. Felix oli tosi levoton jo kentälle mentäessa ja vinkui (?) perusasennossa. Istui kuitenkin ilmeisesti ihan ok. Kun liikkeen jälkeen kehuin, oli syöksymässä Lucian luokse, sain pysäytettyä. Paikallamakuussa haisteli jonkin verran, muuten ok. Taas kehujen jälkeen oli menossa haistelemaan Lucian makuupaikkaa.
Felixin mielestä Lucia on kyllä ihana, mutta ei se normaalisti treeneissä näin käyttäydy. Pohdittiin siinä, että todennäköisesti Lucian juoksut ovat alkamassa. Niitä odotetaan vasta marraskuun lopulle, mutta ilmeisesti ainakin Felixin mielestä ne ovat jo tosi lähellä.
Felixillä meni kyllä hajuista nyt pää ihan pyörälle ja se leimasi sitten koko treenejä. Felix oli koko ajan ihan kuutamolla! Ensin kehääntuloja, ne vielä menivät aika kivasti ja oli hyvin kontaktissa ja mukana.
Sitten seuraamista. Ihan oltiin kuutamokävelyllä. Ei millään pystynyt keskittymään. Muistutuin vähän ja sitten päätti jäädä kokonaan istumaan. Useampi yritys, niin saatiin pari pidempää onnistunutta pätkää. Tähän veivaamiseen meni kuitenkin meidän koko ensimmäinen aika, muuta ei ehditty tehdä.
Toisessa setissä oli tarkoitus tehdä ohjattu ja palkata ensin merkistä, sitten toisella kertaa lähettää noutamaan. Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan... Ensin kiinni liikkuriin, ei lähtenyt merkille käskystä. Toisella kerralla taisi jo lähteä, mutta ei mennyt merkille saakka. Useampi yritys ja jäi haahuilemaan kauas merkistä hämmentyneen oloisena. Lopulta oli autettava ja näytettävä se merkki, että sain menemään merkille ja palkattua siitä. Siihen menikin taas koko meidän aika, joten noutoon asti ei päästy.
Odotustilassa kaukokäskyjä, tarkoitus oli palkata jokainen vaihto. Sabina heilui liikkurina vieressä ja Felixhän teki vaihtoja sitten aina, kun Sabina heilautti kättä. Ihan joka kerta meni halpaan. Vaihdettiin sitten "kaukotauluun" eli agilitynumerolappuun. Sitä, kun Sabina käänteli, Felix pysyi paikalla ja teki vaihdot minun käskyjeni mukaan.
Otin vielä yliajalla, kun se vapaakortti kerran on, uudelleen merkkiä. Jälleen jäi haahuilemaan ajatukset ihan muualla. Auttaen pari onnistunutta merkkiä ja lopuksi otin vielä luoksetulon läpijuoksuna, että saisi jotain onnistunutta loppuun. Onneksi läpijuoksu onnistui sentään :D
Felix oli selvästi nyt ihan kuutamolla, joko Lucian ihanien hajujen vuoksi tai matkaväsymyksen vuoksi, tai mahdollisesti molempien vuoksi. Tiistaina on treenivapaapäivä: toivotaan, että keskiviikkona ajatukset olisi paremmin taas kasassa!
Felixin ilmeestä näkee, mitä mieltä se on pesulla olosta. |

keskiviikko 6. marraskuuta 2013
Tehiksen valmentajan opissa
Tänään meillä oli tehiksessä toinen kerta, kun meillä oli valmentaja Mari Leivistä paikalla. Minulla oli taas sama aihe, kun viimeksi, eli seuraaminen. Siinä tuntuu meillä olevan nyt haasteita: kontakti ei pysy, seuraaminen leviää, käännökset eivät oikein toimi.
Ensin Mari halusi nähdä yhden liikkuroidun pätkän. Felix kiltisti näytti siinä kaikki mahdolliset virheet :D Tuntui, että se ajattelee, että tässä ehtii puuhastella kaikkia omia juttuja ihan hyvin, eikä ollut oikein missään kohtaa hereillä.
Marilta sain ohjeeksi herätellä Felixiä "vastatoimenpitein". Jos seuruu leviää, menen alta pois. Jos kontakti katoaa, käännynkin äkkiä johonkin suuntaan tai teen pysähdyksen. Jos Felix hidastelee, minä kiihdytän vauhtia. Kokeiltiin tätä, ja treenikavereiden mielestä Felixin seuraaminen parani ja se alkoi tsemppaamaan. Tätä siis kokeillaan.
Lisäksi Mari neuvoi tekemään enemmän seuraamista liikkuroituna, koska meidän ongelmat on tullut suurimpana esiin nimen omaan kokeissa.
Kiitos taas valmentajalle!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Kotimaan matkailua
Felixin toinen EVL-koe olikin vähän kauempana, Maalahdessa. Lähdimme jo perjantaina Seinäjoelle hotelliin yöpymään. Iltaa istuttiin ravintolassa, mutta aika ajoissa kuitenkin mentiin nukkumaan. Kaikki koirat oli reissussa mukana ja perinteisesti hotellireissuilla koirat saavat tulla sänkyyn nukkumaan, Kotonahan sänky on koirilta kielletty paikka. Koirillekin siis hotellireissut ovat ihan A-luokan reissuja :D
Aamulla herkullisen hotelliaamiaisen jälkeen koepaikalle. Halli oli kivituhkapohjainen, en ole tainnut Felixin kanssa sellaisessa treenata ihan Felixin pentuaikoja lukuunottamatta. Felixillä oli osunut luokan viimeinen suoritusvuoro. Paikallaolojen jälkeen kaikki yksilöliikkeet tehtiinkin sitten tällä kertaa putkeen ja järjestystä ei oltu sekoitettu vaan mentiin normijärkällä.
Paikallaoloissa piiloon mentiin hallin ovesta ulos ja koirat jäivät kylkisuuntaan ovea kohti. Felix oli ihan viimeisenä siis rivissä eli kauimpana ovesta.
Istuminen 10 p: istui hyvin, vähän katseli ympärilleen.. Kun palattiin koirien luokse, jäi taas tuijottelemaan jotain toista ohjaajaa ja kun olin parin metrin päässä Felixistä, vasta huomasi minut. Ilahtui niin, että oli ihan hilkulla nousemassa ylös. Ei onneksi kuitenkaan noussut.
Makuu: 10 p: ensimmäisellä käskyllä alas ja samoin ylös. Meni aika alkuvaiheessa lonkka-asentoon. Hätkähti joitain vähän kovempiä ääniä, joita kuului seinän takaa. Häiriökävelyn aikana korjasi itsensä pois lonkka-asennosta. Häntä alkoi taas vimmatusti heilua, kun palasin piilosta näkyviin, nyt bongasi heti minut.
Paikallaolojen jälkeen laitoin Felixin odottelemaan autoon ja otin sieltä silloin, kun edellinen koirakko oli aloitusvuorossa. Tein virittelynä pallolla pari zetan pysähdystä, seuruuta ja metalliin tarttumisen.
Seuraaminen 5 p: seuraaminen tuntui tosi tahmealta ja ajattelin kokeessa, että saadaan siitä varmaan nolla. Nyt, kun katsoin seuraamisen videolta, ei se ollut onneksi ihan niin paha, kuin miltä se tuntui. Alku oli oikein hyvääkin, monet käännökset onnistuivat ja olivat tiiviitä, sivuaskeleet onnistuivat. Felix seuraa vaan niin takana, että minusta tuntuu, ettei se ole vieressä, vaikka olisikin. Seinien lähestymiset olivat tosi vaikeita ja niitä oli tässä kaaviossa paljon. Niissä tuli yksi iso virhe, jossa jäi eteeni seisomaan eikä tehnyt täyskäännöstä. Felix myös reagoi minun hermostumiseen ja hermostumisesta johtuvaan käskyjen kovenemiseen ja yhdessä liikkeelle lähdössä jäi paikoilleen istumaan, eikä lähtenyt mukaan. Huono kokonaisuus siis, mutta onneksi paikoittain oli hyviäkin kohtia.
Zeta 9 p: kehuin seuruun jälkeen ja sain Felixin siitä rentoutumaan. Zetan seuruu oli jo ihan eri näköistä, kaikkki pysähdykset hyvät. Seisomisesta ja istumisesta myös tosi hyvin mukaan seuraamaan, maasta vähän hitaammin.
Luoksetulo 8 p: niin tämä spanieli vaan ennakoi, eli stopissa pientä hidastamista jo ennen käskyä. Muuten hieno :)
Ruutu 10 p: hienosti merkille, hyvällä vauhdilla ruutuun, pelkäsin jo, ettei pysähdy. Pysähtyi, mutta taas ihan vasempaan reunaan. Tämä ruudun paikka meidän pitäisi jotenkin saada paremmaksi. Pysyi hyvin, ei haistellut (häntä heilui), lähti heti kutsusta sivulle vauhdilla. Loppuperusasento olisi saanut olla tiiviimpi. Mutta tähän olen tosi tyytyväinen.
Ohjattu nouto 8 p: jäi kiinni liikkuriin ja jouduin antamaan uuden merkki-käskyn. Minusta näytti, että olisi ollut menossa merkin ohi, joten annoin pysähtymiskäskyn, jäi vähän hassusti merkin eteen. Vauhdilla noutoon (merkkikin kaatui siinä mennessä), vähän ruma tarttuminen ja vauhdilla sivulle.
Hyppynouto 9 p: hyvä hyppy, vähän varovainen tarttuminen, mutta tällä kertaa oli varmasti ottamassa kapulaa. Ravilla takaisin hyvään perusasentoon.
Tunnistusnouto 10 p: tosi varma tunnari. Täysillä kapuloille, haisteli ja kun osui omalle, nappasi sen ja täysillä sivulle. Hieno!
Kauko-ohjaus 5 p: järjestys oli s-i-m-i-s-m. Seisominen hyvin, seuraavalla käskyllä sitten meinasi mennä maahan, josta sain korjaamaan istumaan. Maahan ok, istumaan ok, seisominen jäi tekemättä ja maahan ok. Minusta oli edennyt vähän, mutta alle 10 senttiä. Paremmin nyt, kuin edellisessä kokeessa, koska vain yksi vaihto jäi tekemättä. Selkeästi koetilanteessa jähmettyy helposti, mutta minusta ollaan menty kuitenkin eteenpäin tekniikassa.
Liikkeiden välit meni minusta vähän paremmin, kuin edellisessä kokeessa. Minusta Felix palkkaantuu tosi hyvin sosiaalisella palkalla ja se on kokeessa iso plussa. Minun vaan pitäisi muistaa pysyä virheistä huolimatta rauhallisena, koska jos minä hermostun, Felix lamaantuu helposti. Edelleen se jää liikkuriin helposti kiinni ja ottaa paljon häiriötä yksittäisistä kolahduksista. Varmasti myös minun jännittämiseni vaikuttaa sen suoriutumiseen.
Jännä juttu, että kokeen jälkeen tuntui, ettei meillä oikein mikään onnistunut. Mutta onnistuihan meillä, seuruu vaan ei onnistunut ja se luo heti jotenkin sen koko kokeen fiiliksen. Onneksi on videokamera!
Lopputulos pisteinä siis EVL 1, 265p. ja luokan toinen sija.
Aamulla herkullisen hotelliaamiaisen jälkeen koepaikalle. Halli oli kivituhkapohjainen, en ole tainnut Felixin kanssa sellaisessa treenata ihan Felixin pentuaikoja lukuunottamatta. Felixillä oli osunut luokan viimeinen suoritusvuoro. Paikallaolojen jälkeen kaikki yksilöliikkeet tehtiinkin sitten tällä kertaa putkeen ja järjestystä ei oltu sekoitettu vaan mentiin normijärkällä.
Hallissa odottelemassa. |
Istuminen 10 p: istui hyvin, vähän katseli ympärilleen.. Kun palattiin koirien luokse, jäi taas tuijottelemaan jotain toista ohjaajaa ja kun olin parin metrin päässä Felixistä, vasta huomasi minut. Ilahtui niin, että oli ihan hilkulla nousemassa ylös. Ei onneksi kuitenkaan noussut.
Makuu: 10 p: ensimmäisellä käskyllä alas ja samoin ylös. Meni aika alkuvaiheessa lonkka-asentoon. Hätkähti joitain vähän kovempiä ääniä, joita kuului seinän takaa. Häiriökävelyn aikana korjasi itsensä pois lonkka-asennosta. Häntä alkoi taas vimmatusti heilua, kun palasin piilosta näkyviin, nyt bongasi heti minut.
Paikallaolojen jälkeen laitoin Felixin odottelemaan autoon ja otin sieltä silloin, kun edellinen koirakko oli aloitusvuorossa. Tein virittelynä pallolla pari zetan pysähdystä, seuruuta ja metalliin tarttumisen.
Seuraaminen 5 p: seuraaminen tuntui tosi tahmealta ja ajattelin kokeessa, että saadaan siitä varmaan nolla. Nyt, kun katsoin seuraamisen videolta, ei se ollut onneksi ihan niin paha, kuin miltä se tuntui. Alku oli oikein hyvääkin, monet käännökset onnistuivat ja olivat tiiviitä, sivuaskeleet onnistuivat. Felix seuraa vaan niin takana, että minusta tuntuu, ettei se ole vieressä, vaikka olisikin. Seinien lähestymiset olivat tosi vaikeita ja niitä oli tässä kaaviossa paljon. Niissä tuli yksi iso virhe, jossa jäi eteeni seisomaan eikä tehnyt täyskäännöstä. Felix myös reagoi minun hermostumiseen ja hermostumisesta johtuvaan käskyjen kovenemiseen ja yhdessä liikkeelle lähdössä jäi paikoilleen istumaan, eikä lähtenyt mukaan. Huono kokonaisuus siis, mutta onneksi paikoittain oli hyviäkin kohtia.
Zeta 9 p: kehuin seuruun jälkeen ja sain Felixin siitä rentoutumaan. Zetan seuruu oli jo ihan eri näköistä, kaikkki pysähdykset hyvät. Seisomisesta ja istumisesta myös tosi hyvin mukaan seuraamaan, maasta vähän hitaammin.
Luoksetulo 8 p: niin tämä spanieli vaan ennakoi, eli stopissa pientä hidastamista jo ennen käskyä. Muuten hieno :)
Ruutu 10 p: hienosti merkille, hyvällä vauhdilla ruutuun, pelkäsin jo, ettei pysähdy. Pysähtyi, mutta taas ihan vasempaan reunaan. Tämä ruudun paikka meidän pitäisi jotenkin saada paremmaksi. Pysyi hyvin, ei haistellut (häntä heilui), lähti heti kutsusta sivulle vauhdilla. Loppuperusasento olisi saanut olla tiiviimpi. Mutta tähän olen tosi tyytyväinen.
Ohjattu nouto 8 p: jäi kiinni liikkuriin ja jouduin antamaan uuden merkki-käskyn. Minusta näytti, että olisi ollut menossa merkin ohi, joten annoin pysähtymiskäskyn, jäi vähän hassusti merkin eteen. Vauhdilla noutoon (merkkikin kaatui siinä mennessä), vähän ruma tarttuminen ja vauhdilla sivulle.
Hyppynouto 9 p: hyvä hyppy, vähän varovainen tarttuminen, mutta tällä kertaa oli varmasti ottamassa kapulaa. Ravilla takaisin hyvään perusasentoon.
Tunnistusnouto 10 p: tosi varma tunnari. Täysillä kapuloille, haisteli ja kun osui omalle, nappasi sen ja täysillä sivulle. Hieno!
Kauko-ohjaus 5 p: järjestys oli s-i-m-i-s-m. Seisominen hyvin, seuraavalla käskyllä sitten meinasi mennä maahan, josta sain korjaamaan istumaan. Maahan ok, istumaan ok, seisominen jäi tekemättä ja maahan ok. Minusta oli edennyt vähän, mutta alle 10 senttiä. Paremmin nyt, kuin edellisessä kokeessa, koska vain yksi vaihto jäi tekemättä. Selkeästi koetilanteessa jähmettyy helposti, mutta minusta ollaan menty kuitenkin eteenpäin tekniikassa.
Liikkeiden välit meni minusta vähän paremmin, kuin edellisessä kokeessa. Minusta Felix palkkaantuu tosi hyvin sosiaalisella palkalla ja se on kokeessa iso plussa. Minun vaan pitäisi muistaa pysyä virheistä huolimatta rauhallisena, koska jos minä hermostun, Felix lamaantuu helposti. Edelleen se jää liikkuriin helposti kiinni ja ottaa paljon häiriötä yksittäisistä kolahduksista. Varmasti myös minun jännittämiseni vaikuttaa sen suoriutumiseen.
Jännä juttu, että kokeen jälkeen tuntui, ettei meillä oikein mikään onnistunut. Mutta onnistuihan meillä, seuruu vaan ei onnistunut ja se luo heti jotenkin sen koko kokeen fiiliksen. Onneksi on videokamera!
Palkintopallilla, palkintopallo heti testissä. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)