Vuoden vaihtuessa
on hyvä hetki katsoa vähän takapeiliin, vuoden 2013 tapahtumiin, sekä
suunnitella ja asettaa alkaneen vuoden 2014 tavoitteet.
Terveys:
2013: Felix on
pysynyt terveenä. Tokosta tulee jonkin verran toispuoleista
jumitusta, joten Felix käy säännöllisesti hierojalla. Talvella kävimme
koirauimalassa ja kesällä uitiin paljon muuten. Tarkoitus oli aloittaa juoksuharrastus yhdessä ja niin tehtiin, mutta aika nopeasti taas kuihtui kasaan ja juokseminen jäi.
2014:
toivottavasti Felix (ja minä) pysyy terveenä ja voimme jatkaa harrastamista.
Oma tavoitteeni on muistaa Felixin verryttelyt ennen treenejä ja jäähdyttelyt
treenien jälkeen, olen ollut niissä ihan liian laiska. Pyrin myös tekemään enemmän
treenien jälkeisiä venyttelyjä Felixille, jotta sen niska ja selkä pysyisivät
paremmassa kunnossa. Säännöllistä uimassa käymistä jatketaan. Tavoitteena on
keväällä alkaa kasvattamaan kestävyyttä mejä-kautta kohden molemmille ja
aloittaa pyöräily- ja/tai juoksulenkit.
Toko:
No ehkä ihan pikkasen kävin uimassa. Voisin mennä takaisin, yhtään ei ole kylmä. |
2013: tavoitteena
meillä oli saada keväällä ykköstulos voittajaluokasta sekä syksyllä osallistua
EVL-luokkaan sekä saada sieltä tulos. Voittajaluokan ykkönen tuli toisesta
voittajaluokan kokeesta maaliskuussa Porvoossa. Lokakuussa osallistuimme,
molemmat ensimmäistä kertaa, EVL-luokkaan ja kotiintuomisina sieltä
kakkostulos. Seuraavasta kokeessa Felix ylitti odotukset ja saimme ensimmäisen
ykköstuloksen. Tavoitteet tokossa siis toteutuivat ja ylittyivätkin!
Tokocockerikisassa
sijoitumme kovassa kilpailussa kolmanneksi: samoilla pisteillä, kuin toiseksi tullut koirakko. Onnea Sabi & Luci voitosta ja
Aija & Touko toisesta sijasta!
2014: TVA on meidän tulostavoite tälle vuodelle. Liikekohtaisia tavoitteita on useampia, mutta
erityisesti haluaisin saada seuraamisen ja kaukot parempaan kuntoon.
Tavoitteena on myös löytää omat kisarutiinit ja hyvä kisafiilis sekä muutenkin
hioa meidän yhteistyötä parempaan kuntoon. Etukäteen teinkin oman uuden vuoden
lupauksen liittyen tokon treenaamiseen: en suutu Felixille treeneissä, kuppi ei
saa mennä enää nurin.
Mejä:
Tehisleirillä lokakuussa 2013. |
2013: tavoitteena
oli saada avoimesta luokasta kaksi ykköstulosta, jotta seuraavana vuonna on
oikeus osallistua voittajaluokkaan. Saimmekin avoimen luokan ykköstulokset
kasaan, mutta se kyllä vei useamman kokeen verran, kuin olisin toivonut.
Viikonloput metsässä ovat kivoja, mutta silti niin rankkoja, joten vähempikin
metsässä tarpominen olisi minulle riittänyt!
2014: koska viime
vuosi oli hieman rämpimistä tämän lajin kanssa ja tiedän myös, etten jaksa
kovin monena viikonloppuna metsään syöksyä/kokeisiin mahtuminen ei ole koskaan varmaa,
tavoitteena on saada voittajaluokasta yksi ykköstulos. Tavoitteena on myös
kasvattaa jälkivarmuutta ja jaksaa tehdä useita harjoitusjälkiä. Felix kyllä
jäljestää mielellään ja pääosin jälkitarkastikin, mutta se on kovin riistaviettinen ja valitsee mieluiten tuoreen
jälkeen, kuin verijäljen.
Näyttelyt:
Metsä on Felixin kakkossuosikkipaikka, Ykköseksi menee kaikki paikat, joissa voi uida. |
2013:
missikisojen tai oikeastaan misterkisojen saavutustoiveena enemmänkin kuin
tavoitteena, meillä oli FI MVA. Tämä tavoite ylittyi huimasti, kun Felixistä
tuli vuonna 2013 FI MVA:n lisäksi Viron, Latvian ja Liettuan sekä sitä myötä myös Baltian muotovalio. Hauskoja näyttelyreissuja siis tehtiin hyvässä seurassa,
kiitos kaikille reissukavereille!
2014: tulemme
osallistumaan fiiliksen mukaan Suomessa muutamaan näyttelyyn sekä reissaamaan
muutaman kerran jossain rajojen ulkopuolella. Tulostavoitteiden asettaminen
näihin misterkisoihin on aika vaikeaa, kauneus kun on aina lopulta katsojan
silmässä. Toivoisin kuitenkin, että meillä on kehässä kivaa ja minä oppisin
esittämään Felixiä paremmin ja jännittämään vähemmän. Jännitys kun tarttuu
suoraan Felixiin ja vaikuttaa sen esiintymiseen kehässä.
Akaan näyttely 2013 |
Kaikkia näitä lajikohtaisia tulostavoitteita
vielä paljon tärkeämpänä tavoitteena on tehdä hauskoja ja meitä molempia motivoivia treenejä kaikissa
lajeissa, muistaa ottaa tavoitteista huolimatta rennosti ja pitää hauskaa
yhdessä!
Vuosi 2013 oli
meille hieno vuosi: kaikki tavoitteet saavutettiin! Iso kiitos kaikille
treenikavereille ja meitä kouluttaneille!
Iloa ja
menestystä kaikille vuodelle 2014 :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti