keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Kun aika ei riitä

Treenejä ja ohjelmaa alkaa olla sen verran kalenterissa, ettei tunnu olevan aikaa blogin päivittämiseen. Yritän kuitenkin suunnitelmani mukaan tsempata ja päivitellä jatkossa ainakin kerran viikossa, tehiskauden loppuun saakka.

Cockeritreeneihin on torstaisin ehditty mukaan. Meitä on ollut siellä kisaavien puolella kaksi, joten aikaa on ollut kivasti ja apua on saanut hyvin. Felixin kanssa olemme keskittyneet kontaktiin ja seuraamiseen sekä häiriötreeneihin.

Maanantain kurssilta jouduimme olemaan kerran pois, koska olin omalla synttäriristeilyllä. Välillä sitä koiraharrastuksen ulkopuolistakin elämää ;) Tämän viikon maanantaina aiheena häiriöluoksetulo ja makuut. Felix oli tosi pätevänä muuten, mutta luoksetulossa pysähdykset yllättäen läpi, kun oli häiriötä. Toisella yrittämällä onnistui. Lopuksi vielä oltiin ympyrässä ja ohjaaja käskytti koiria eri asentoon, kuin mihin ohjaaja oli koirat laittanut. Tosi pätevinä tässä koko ryhmä, hirmu kiva ja hyödyllinen treeni. Makuussa ja istumisessa Felix taas haisteli, tähän pitää vaan edelleen puuttua. Ja pitäisi saada se makuun pää maassa jo kentälle.

Sunnuntaina lähdimme pitkästä aikaa misterkisoihin, Turun KV näyttelyyn. Felix esiintyi iloisesti ja liikkui mielestäni hyvin, mutta minulla on edelleen opeteltavaa koiran seisottamisessa, etenkin pöydällä. Tulokseen olin kuitenkin tyytyväinen, ERI SA VAK-3. Vain kahdeksan urosta sai tiukalta kotimaiselta tuomarilta SA:n.

Tehistreenit ovat jatkuneet keskiviikkoisin ja meillä on ollut tosi hyviä ja tehokkaita treenejä. Viime keskiviikkona järjestimme yhteiset koemaiset treenit haastajatehiksen kanssa. Oli tosi hyödylliset ja oikeasti kisamaisen oloiset treenit. Kiitos kaikille mukana olleille!

Valitettavasti treenien jälkeen Felix loukkasi itsensä ulkona juoksemalla täysillä pimeässä minua päin. Eilen kävimme osteopaatilla, joka totesi, että yksi käsittely ei riitä. Eilisen käynnin vuoksi meillä on nyt pari päivää treenivapaata ja uusi käynti sitten helmikuun alussa. Toivottavasti saadaan pian Felix kuntoon! Perjantaina on lupa mennä jo treenamaan, mutta mennään toki ihan Felixin voinnin mukaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti