keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Tehistreenilöt

Keskiviikon tehistreenit. Kenttä jaettiin kahteen osaan, joten kaikilla oli tällä kertaa puoli tuntia, jopa vähän reilu, treenata avustajan kanssa.

Felix aloitti toisella puolella, Tiina auttamassa. Ensin ruudun paikkaa alustalla, avustaja palkkaamassa pallolla. Felix meni ruutuun niin vauhdilla, että alusta lenteli minne sattui. Felix kyllä toimi oikein ja etsi alustan, mutta alustan paikka ei sitten ollut ollenkaan se oikea. Tiina vinkkasi, että painavampi alusta voisi olla toimivampi, pitää miettiä vaikka laatan hankkimista alustaksi. Ennen kuin ehdin ostoksille, teemme jatkossa ruudun paikkaa pallolla. Se oli voittajaruudussa toimiva tapa. Nykyisellä alustalla ruudun paikka vaan hämärtyy Felixillä entisestään.

Ohjatun "irti liikkurista" treeniä. Tiina vei kapulat ja suunnitelma oli, että palkkaan siitä, että Felix katsoo minua sen jälkeen, kun ensimmäinen kapula on viety. Tätähän tehtiin ensimmäistä kertaa maanantaina. Tämä meni tosi hyvin! Tehtiin muutama toisto ja kaikki onnistuivat. Pitää vain alkaa pidentämään jo liikkurin matkaa ennen palkkausta, kun tämä alku on näin hyvin lähtenyt toimimaan.

Metallihyppy käskytettynä. Toi Felixiksi hyvin kapulan (vieras kapula), ei jäänyt tuijottelemaan minua kapulan luona, tarttuminen toki vähän hidas.

Siirryttiin toiselle puolella ja siellä Sanna avustamassa. Tehtiin zetan kävelyä. Felixin on jostain syystä ollut vaikea liikkeen lopussa tehdä peruasentoa. Tämä nyt treenin täsmäkohteena. Tein vain viimeisen pysähdyksen, muuten vain käveltiin kaksi suoraa. Saatiin ongelma esille, ei ottanut perusasentoa lopussa. Sanna huomasi, että itse hidastan jo ennen liikkurin pysähtymiskäskyä, Felix tuijotteli kartiota ja oli epävarman oloinen. Seuraavalla kerralla yritin olla itse hidastamatta ja Felix teki peruasennon, tosin hitaasti. Muutamia toistoja tehtiin ja koko ajan Felix oli varmempi ja perusasennot oli parempia. Minähän se tässä olen ollut se ongelman juuri, kiitos Sannalle huomiosta! Kun itse vain liikun varmasti (ja muistan välillä palkata myös lopun perusasennosta), pääsemme varmasti tästä ongelmasta eroon.

Felix teki kaikki pysähdykset, joita tehtiin, tosi hyvin ja oikein, niissä ei tullut virheitä. Kiva juttu, vaikka se ei ollutkaan nyt treenin kohteena. Zetassa on tosi monta treenattavaa palasta! Pitää vaan yrittää tasapainoitella, että kaikkea tulee treenattua.

Lopuksi vielä sivulle kiertämällä, ajatuksena se ruudusta sivulletulon treenaaminen. Sanna vinkkasi, että voisin tehdä tätä vähän vaikeammasta kulmasta, niin se tavallinen ruudusta tuleminen tuntuisi Felixille helpolta. Hyvä huomio!

Välissä Felix häkkiin odottelemaan, kun autoin Sannaa.

Felix pääsi vielä lopuksi treenaamaan lyhyesti samalle kentälle Sannan ja Hupsin kanssa. Hupulla oli ollut juoksut ja vielä varmuuden vuoksi housut siis päällä. Jännitin, miten Felix keskittyy, mutta hyvin se teki töitä! Pientä haistelua, mutta nopeasti nenä irtosi maasta käskystä. Tehtiin sivulletuloja ja seuraamista. Seuraamisessa yritin hakea sitä oikeaa paikkaa, sehän on levinnyt ja haluan tiiviyttä siihen lisää. Pallopalkkaa tässä. Käännöksiä, etenkin täyskäännös edistyy kivasti.

Muutamia kaukojen nousuja kauempaa takapalkalla vielä loppuun.

Kivat ja jotenkin tosi rennot treenit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti